BB 1500 Gold Kanada

Lomien jälkeen tutkailin mahdollisuutta suorittaa seuraava RP-ajo muiden velvollisuuksien yhteydessä vähän erilaisissa maisemissa. Sain järjestettyä asiat niin, että startti tapahtui 18.9.2011 Sherbrookista, Quebecin osavaltiosta Kanadassa.

Tavoitteena oli ajaa BB 1500 kovennettuna Gold-versiona suunnaten Trans-Canada Hwy:tä pitkin itään ja samaa reittiä takaisin. Ensimmäisessä versiossa suunnittelin meneväni Halifaxiin ja todella Atlantin rannalle, mutta tämä vaihtoehto karsiutui hyvin pian aikapulaan. Kun Quebecissa nopeusrajoitus on 100 km/h ja New Brunswikissa sekä Nova Scotialla 110 km/h, ei ole yhtään aikaa hukattavana, eikä mahdollisuutta suuriin nopeuksiin ja aikataulun kiinniottoon.

Ajosuunnitelman tein pikkutarkasti pyrkien maksimi mittaisiin tankkausväleihin, samalla jakaen matkan suunnilleen yhtä pitkiin osuuksiin. Lisäksi tankkauspaikat tuli olla aivan valtatien vieressä. Tankkauspaikkoja Kanadassa kyllä riittää ja useimmat ovat vielä auki 24h, joten ei huolta.  

                            BB 1500 Gold Kanada, reittisuunnitelma B ja toteutunut ajo.

Lauantai-iltana saavuin Sherbrookiin hotellille sen jälkeen, kun olin käynyt hakemassa lainaamani Spyderin, asentanut oman Garminin ja lämmitysliivin johdon paikalleen. Kello kävi kymmentä paikallista aikaa, joten olin ollut matkalla kotoa 22 tuntia. Tulee hyvät pohjat huomisen suoritukseen. Päätä tyynyyn ja herätys klo 5, kuudelta tarkoitus tehdä aloitustankkaus.

Eipä se nukuttanut, olin hereillä jo klo 4 ja päätin aikaistaa lähtöä. Kuittiin tulostui aika 5:13 ja homma käynnissä.

Autoroute 55 N:lle päästyäni kurvasin kohti ensimmäistä kulmapistettä Drummonvillea. Tie laskeutui pieneen solaan ja saman tien iski vastaan läpinäkymätön usva. No niin, hyvin alkoi tämä suoritus. Vauhtia oli välillä alle 50 km/h, sillä ei keskinopeus ainakaan parane. Solaa jatkuu kuutisenkymmentä kilometriä ja toiveita olisi näkyvyyden paranemisesta. Varovasti eteenpäin. Lopulta usva todellakin hellitti ja nopeuden pystyi nostamaan suunniteltuun marssivauhtiin.    

          Tankkaus Drummondvillen kulmassa. Usvasta ei ole tietoakaan ja päivä on valjennut.

Heti ensimmäisistä tankkauksista lähtien tuli selväksi Gold ajon luonne; aikaa taukoihin EI OLE! Reittisuunnitelmani sisälsi ruhtinaalliset 5 min taukoa kohden. Tällä taukojen pituudella on mahdollista ajaa läpi liikennesääntöjä noudattaen ja 24 h aikaraja saavuttaen. Edes teoriassa ei ole ylimääräiseen säätämiseen mahdollisuutta.

Pysähdyksen rutiinit muovautuivat sellaisiksi, että toisella kädellä laskettiin bensaa tankkiin ja toisella kirjattiin kilometrejä sekä syötiin rusina/ pähkinäseosta tai hedelmää sekä juotiin palautusjuomaa. Sitten kamat kasaan, kassalle maksamaan, kuitin tarkistus, Garminin kuittaus ja hanaa. Jos oli tarve käydä tyhjentämässä pilssivesiä, silloin ei ollut aikaa syömiseen ja juomiseen, edellisellä kerralla piti siis tankata kuskia kahden osuuden edestä. Viisi minuuttia on uskomattoman lyhyt aika!

Ajo alkoi kulkea hyvällä rytmillä ja valoisalla mielellä. Sää  hieno (taas); kirkasta ja päivällä parikymmentä astetta lämmintä. Olen aina arvostanut vakionopeussäädintä, mutta näillä teillä se on välttämättömyys. Kiihdytys vitoselle, napsautus cruise control kytkimestä, tuulilasin korkeuden hienosäätö ja sopiva nojaus taakse selkänojaksi asetettuun tankkilaukkuun. Jos vielä nostaa jalat tapeilta eteen alailmanohjainten päälle niin, jiihaaaa amerikan meininkiä.

Ja seuraava risteys/kulma noin 463 mailin päässä… Suoraa ja leveää tietä riittää Trans -Canada:lla.

                       St. Lawrence joki on melkoinen virta, saari keskellä.

                          Lähestyminen toiselle kulmapisteelle Riviere-du-Loup:iin.

                  Tankkauspisteitä on tiheässä ja ne on hyvin merkittyjä, ohi on vaikea ajaa.

Toisella kulmapisteellä Riviere-du-Loupissa olin tehnyt reittisuunnitelman ehkä hiukan ylimalkaisesti ja Garmin ajatti suoraan kaupungin läpi lyhintä reittiä. Siinä jonkin verran ajan hukkaa, mutta suurempi sähellys tuli tankkauksen jälkeen väärän liittymän valinnasta, joka johti Trans-Canada Hwy:n rinnakkaiselle tielle. Onneksi hoksottimet toimivat nopeasti ja seuraavasta rampista takaisin ja oikealle liittymälle. Kokonaisuutena aikaa paloi osapuilleen kymmenkunta minuuttia, näitä sekoiluja ei parane tulla enää yhtään, tai Gold ajon saa unohtaa.

Seuraava tarkempi paikka oli New Brunswicin Meducticissa, josta piti ottaa suffelikuitti mennen tulleen. Muussa tapauksessa karttaohjelma tulkitsee ajetun lyhyempää, joskin huomattavasti hitaampaa reittiä. Meducticin pysähdykset aiheuttivat kaksi ylimääräistä stoppia alle tankkausvälin. Kummallakin kerralla olin jälleen hereillä ja tietysti Garmin myös muistutti.

Kääntöpaikka sattui keskelle maaseutua Nova Scotian Lower South Riverissä. Olisin mielelläni käynyt meren rannalla kääntymässä, mutta matka olisi ollut liian pitkä, eikä ylimääräisiin kilometreihin ollut varaa aikataulun puitteissa.

                           Kääntöpaikka Lower South Riverissä, Nova Scotilalla.

Juuri auringon laskiessa suuntasin takaisin länteen omia jälkiä pitkin. Oikeammin paluu tuntui ennen näkemättömältä tieltä suurelta osin, koska ajosuunnat usein menevät eri paikoissa. Hyvä niin, voi ajaa pitkillä valoilla turvallisemmin. Pimeydessä ajaminen on harvoin hauskaa ja maisemat ovat yksipuolisia. Ainoastaan paikoitellen kaupunkien valot kajastavat taivaalla tai joitain suurempia torneja näkyy.

Tyypillinen piirre yöaikaan oli huoltoasemien ja bensamittareiden lukitseminen. Yleensä piti käydä etukäteen maksamassa polttoaine ilmoittamansa tarpeen mukaisesti, niin mittari aukesi ja antoi sen ilmoittamasi 21 l.

Paluu yön tunteina sujui ongelmitta. Yksi tapahtuma normaalirutiinista tuli siinä puolen yön jälkeen. Ajoin vasenta kaistaa, koska olin juuri ohittanut muutaman rekan. Vastaan tulevan liikenteen vuoksi joutui käyttämään lähivaloja, joten näkemä oli lyhyt. Pimeästä valoihin syöksähti tumma möykky, joka sekunnin murto-osia myöhemmin osui Spydern alakatteisiin vasemmalle. Sen verran ehdin ohjata, ettei rengas osunut, vaan romut jäi tukivarsien alle. Näytti ja tuntui joltain muovipuskurin tai rekan lokasuojan palalta.

Laite pelasi normaalisti, mitään poikkeavaa ajettavuudessa tuntunut, ei aiheuta ylimääräistä pysähdystä.

Viimeinen pätkä Quebecistä Drummondvilleen käynnistyi aikataulusta 10 min jäljessä. Nyt sinkki tiukalle (vaikka onkin sähköinen kaasu), jotta ehtii maaliin ajoissa. Käytännössä aikataulua ei voi enää ottaa kiinni, vaan matkaa on lyhennettävä. Garmin näytti jatkuvasti saapumisajan 10 min liian myöhään. Okei, ajan niin pitkälle kun uskallan ylittämättä aikaa ja toivon, että matka riittää. Olin laskenut muutaman kymmenen kilometrin marginaalin ja mikäli kaikki miinat tuli suunnitelmasta eliminoitua, pitäisi matkan riittää hivenen lyhennettynä.

Tiirailin huoltoasemia, viimeiseen 25 kilometriin ei ollut ainuttakaan. Epätoivo alkoi jo hiipiä mieleen, samalla kun seurasin kellon kulkua. Drummondvillen valot kajastivat taivaalla, eikä vieläkään asemaa; ei tämä taida onnistua. Sitten…neljä minuuttia ennen ajan täyttymistä, IRVING ja aivan tien vieressä. Iso mittarikenttä, eikä ketään paikalla.

Hirmu vauhdilla kurvaten pihaan ja letkua repimään, juosten sisälle ja kailottamaan että otan 20l regularia (kun yöllä mittarit kiinni). Ja löisitkö sen kassaan ihan hemmetin nopeasti, please! Myyjä rupeaa siinä juttelemaan jotain takahuoneessa olevalle kaverilleen, niin vielä piti hoputtaa. Please, kaksi minuuttia aikaa, Iron Butt jne…Oui oui, kaveri jo vähän närkästyneenä bongasi bensat ja ojensi kuitin; kellonaika 5:13!!!!

Perhana, nyt kyllä juon tässä kahvit ja syön kunnon leivän. Ihmettelivät varmaan asemalla sekopäistä suomalaista, joka hymyili kuin keksi tai aurinko ja hopötteli käsittämätöntä kieltä itsekseen.

Päivän valjettua kumarruin tarkastelemaan öisen törmäyksen vaurioita ja olihan siinä kuitenkin jotain; vasemman puolen alakate puuttui kokonaan ja syylärin kenno roikkui ainoastaan yläkiinnikkeistään. Onneksi ei nesteet tullet ulos ja matka katkennut ennen aikojaan. No, kyllä tällä voi vielä jatkaa takaisin kaverin tallille (sorry vaan kun tuli vähän jälkiä).

                            Aamun sarastaessa lopetustankkaus ja liivi näkösälle.

Aika siis riitti, matkasta ei ollut varmuutta. IBA ystävällisesti lainasi spottia reissulle mukaan, joten Timo nopeasti tarkasteli matkan riittävyyttä piirtyneiden täppien perusteella. Ei hyvältä näyttänyt. Otin vielä varmistuksena parit kuitit paluumatkalla hotellille, joten toivottavasti käteen jäisi ainakin tavallinen BB 1500.

Yllättäen spotti oli jättänyt alusta ja lopusta melkoisesti matkaa pois ja virallisessa tarkastuksessa matka riitti. Myöhemmin postista tuli sertifikaatti ja onnittelut. BB 1500 Gold oli plakkarissa. Hyvä reissu kaikin puolin ja jännitystä riitti loppuun saakka.

Enää en ihmettele hurjia päivämatkoja, joita Pohjoisamerikkalaiset ajavat. Näillä teillä se on täysin mahdollista, eikä rasita läheskään niin paljon kuin meikäläiset tiet. Kyllästyminen tosin saattaa vaivata.

Joskus Trans-Canada päästä päähän 75 h… ?

PS. Hyvältä näyttää keväällä saatu lätkä.