sunnuntai 20. lokakuuta 2013

IBA RALLY Finland 2013

Osallistuminen pisteajo tyyppiseen Ralliin oli ollut mielessä jo pitempään. Viime vuonna ilmoittauduin, mutta silloin kisa jäi pitämättä kilpailijoiden vähyyden vuoksi. Nyt innokkaita oli riittävästi, joten ajoon päästiin. Olipa mukana myös ulkomaisia taitureita Ruotsista ja Englannista (tai oikeammin kai Iso Britannia).

Kisan nimi oli "Vaakunajahti" ja tarkoitus ajaa vähintään 1600 km IBAF sääntöjen mukaisesti ja samalla kerätä mahdollisimman paljon bonuspisteitä, kuvaamalla listattuja kuntien vaakunoita teiden varsilta. Matkapisteitä sai yhden jokaisesta 1600 ylittävästä kilometristä aina 1800 km saakka, siitä eteenpäin pisteet vähenivät 5/ kilometri. Jos ajoi yli 1900 km, oli edessä suoraan hylkäys kisasta. Eipä juuri kannata ajaa ylipitkää matkaa!

Bonuksia sai myös kohdepaikoissa käynnistä, suosituista Rautaperse-huoltoasemista ja esim Möhkön Mantalta.

Suoritin edellisenä iltana kevyen veryttelyn, eli lähestymisen Rovaniemeltä Jyväskylään. Tietysti satoi niin, että kaikki kamppeet kypärää myöten kosteana. Hyvällä fiiliksellä ja kuitenkin ajohaluja uhkuen yöpuulle.

Aamulla ajoissa kahville ja puurolle, jaksaa sitten matkata. Homma käynnistyi tuntia ennen varsinaisen Rallin alkua tehtävän julkaisemisella ja reittisuunnitelmien teolla. Aikaa suunnitteluun jäi 45 min. Minulla oli siinä mielessä perusrunko lyöty lukkoon, kun lauantaille sattui pojan 18 v syntymäpäivä ja lupasin olla klo 16 kotona kakkukahvilla. Rovaniemi kuului reittiin, oli tehtävä mikä tahansa.

Pohjoisen lenkistä tulikin nopeasti valmis, melko hyvin pisteitä tuottava reitti. Tein kuitenkin kohtuullisen konservatiivisen suunnitelman aikataulun ja kilometrien suhteen. Reitillä oli myös vaihtoehtoja, mikäli aikaa kuluttavia ongelmia ilmaantuisi. Päätavoite oli päästä kunnialla maaliin, sijoitus olisi siten se mikä on.

Lähtö oli normaalista Rautaperseajosta poikkeava, kun ajoneuvo tankattiin jo etukäteen ja kello lähti käymään kaikille samaan aikaan klo 9:00. Hiukan tuli aikaa hukattua suunnitelman viilaamiseen, mutta ei 15 minuuttia enempää. Nopeimmat lähtivät ehkä 20-25 min meikäläistä aikaisemmin.

Ajo lähti hyvin liikkeelle pikku koukkauksella etelään. Rallissa joutuu olemaan tarkkana seuratessa reittiä ja bonuspisteitä antavia kylttejä. Ainoastaan yksi kyltti meinasi yön pimeydessä lipsahtaa ohi, paikkasin tilanteen poistuessani ko. kunnan alueelta kuvaten "väärään suuntaan" olevan kyltin.

Ajo maistui koko matkan, varsinkin päiväosuus hienossa aurinkoisessa kelissä. Yöllä Itäsuomessa alkoi jatkuva vesisade ja yö oli säkkipimeä. Enpä muista milloin olisi sattunut niin täydellinen pimeys. Ei paljon tienvarsipusikoita erottanut ja märkä asfaltti imi ajovalot.

Aamun valjetessa vielä viimeinen koukkaus Varkauden kautta. Siinä kulmassa pysähtyessäni mietin, josko vielä heittäisi pienen n. 40 km lisälenkin, aikaa kyllä olisi. Pidin edelleen konservatiivisen linjan, enkä lähtenyt lisäkilometrien metsästykseen varoen ylipitkää suoritusta. Siinä äkkiä pisteet ropisevat, jos vetää innoissaan yli.

Maalissa olin hyvissä ajoin, noin tuntia ennen määräajan täyttymistä. Hyvä reissu, maalissa oltiin tavoitteen mukaisesti eikä ongelmia tullut. Synttäritkin juhlittiin.

Loppusijoitus rallissa, formula selostajan sanoja lainaten "kultainen ananas", eli neljäs. Kova oli taso ja kärkikolmikko ansaitusti palkintopallilla. Monella erilaisella variaatiolla ja strategialla oli pisteitä kerätty. Näin jälkikäteen rauhassa tietsikalla kotona suunnitelmaa viilatessa (harjoitusta ensi vuoden kapinaan) huomasi kuinka paljon potentiaalia jäi vielä käyttämättä. Aggressiivisella suunnitelmalla ja kaiken mennessä nappiin, pisteitä olisi ollut otetavissa melkoisesti enemmän.

Joopa joo, helppo sitä on kotona jossitella. Siellä viivalla ja ajossa ne miehet ja naiset punnittiin.
Mahtava tapahtuma, ensi vuonna olen varmasti taas mukana.

     
Maalissa Palokan ABC:llä
Eka bonuskyltti.
Lappiin on aina mukava tulla.
Jokaisen Ratutapersekuskin tuttu, 5p bonusta.
Seuraavaksi Samperin Savotalle kuitin hakuun. 
Oltiin siellä yhtäaikaa Viksan kanssa, joka kiersi vastapäivään.
Etelää kohti, pisteitä ropisee.
Sadepilviä alkaa kertymään.
Sysimusta yö siellä jossain.