lauantai 20. lokakuuta 2012
Kesän ajot ajettu.
Kesäajokausi on päätetty perinteisin menoin, eli reissu Tuikkuun. Ja samalla avattu talviajokausi!
torstai 13. syyskuuta 2012
BB2500K/ (SS1000 Lower Great Lakes)
Syksyn Pohjoisamerikan Rautapersereissu meinasi jäädä kokonaan väliin. Vielä kaksi viikkoa ennen lähtöä suunnitelmat tekemättä eikä oikein edes huvittanut ajaa. Toisaalta, olisihan se melkoista mahdollisuuksien tuhlausta ja tilaisuuteen tarttumattomuutta, jos ei samalla ajaisi suoritusta.
Niagaralta lähtöä tehdessä tumma ukkospilvi nousi kuin tyhjästä ja myräkkä oli saman tien päällä. Hetken aikaa vettä tuli Esterin mitalla ja päätin kurvata läheisen hampurilaisravintolan parkkipaikalle. Kun turistikaupungissa ollaan, kaikki parkkipaikat olivat maksullisia ja osa yksityisiä. Kaatosateessa marssin ripein askelin kohti lounasta ja ajattelin, ettei tästä parkista näemmä tarvitsekkaan maksaa. No, muoriska porttikongista huusi vihaisena perään, että meinaatkos livistää maksamatta. En tietenkään, mutta en vain huomannut "toimipistettänne" siinä kierreportaiden alla. Muorille piti sitten pulittaa 15 CAD varttitunnin parkista.
Reissu eteni Sarniaan, jossa rajan ylitys USAn puolelle. Edelleen kutakuinkin aikataulussa, Niagaralla käytetty ylimääräinen taukoaika oli osittain saatu kiinni suunnitelmassa laskettua keskinopeutta ripeämmällä etenemisellä. Ennen rajaa piti vielä pulittaa tietullia, näitä tiemaksuja reitillä onkin useampia.
Rajalla useita kaistoja ja tarkastuskoppeja, eikä tähän aikaan illasta ollut muutenkaan paljoa liikennettä odottamassa ylitystä. Ajoin suoraan luukulle ja kaivoin passin ja muut dokumentit esille ja ojensin ne rajavartijalle. Aikansa siinä tutkaili ja tietsikalta tietoja haki. Ojensi paperit takaisin ja ajattelin jo, että olipas kivuton homma tämä näin. Pyysi kuitenkin siirtymään sivuun ja parkeeraamaan ajopelin siihen odotuslinjalle. Samalla sisältä lähestyi kaksi kaapin kokoista rajavartijaa. Toinen ystävällisesti kehoitti jättämään avaimen paikoilleen, tyhjentämään taskut satulalle, mukaanlukien kännykkä, sekä siirtymään vartiorakennukseen.
Sisällä seuraava vartija otti paperini ja alkoi tutkia niitä esittäen samalla tiukkaan sävyyn kysymyksiä; millä asialla sitä liikuttiin ja onko aiemmin ollut USA:ssa jne. Ei meinannut mennä perille IBA tarinat, vaikka kuvittelin olevani rautaperseilyn synnyinseuduilla ja käyttämäni reitti kuului IBAUSn valikoimaan.
Siinä vastaillessani kysymyksiin aloin kaivaa kohtuullisen kostealta tuntuvaa ajopuvun rintataskua, kun vartija kivahti: "Mitä tavoittelet, onko sinulla ase! Keskustelun sävy muuttui silmänräpäyksessä. E...ei, kun tätä kosteaa lompakkoa vain. Eihän minulla nyt mitään aseita. Kaveri samantien tiukkaan sävyyn ripittämään ja repäisee passistani sivun. Heiluttaa paperin palaa ja edelleen tivaa mikä tämä on? Vastasin siihen, että en nyt saa päähäni, mutta arvaisin olevan joku vanha venäjän viisumi, joka on unohtunut siihen roikkumaan.
Vastaus oli ilmeisen väärä, koska kaverilla äänen voimakkuus nousi entisestään. Pitkän yksinpuhelun jälkeen selvisi, että olin unohtanut palauttaa vuonna 2010 passissani olleen pahvikortin rajalla, poistuessani USA:sta, koska kyseinen pahvi piti jättää maasta lähtiessä. Heillä oli siis kirjanpito sekaisin, koska typerä suomalainen oli saman kirjanpidon mukaan edelleen luvatta maassa (lupa voimassa kerrallaan 6 kk).
Asiat alkoivat selviämään siinä selityksiä antaessani ja vakuutellessani, että en todellakaan ollut tietoinen lupalapun palauttamisen laiminlyönnistä. Vartijakin lopulta jutteli ystävälliseen tapaan ja pahoitteli tiukkaa sävyä. Oli aluksi tulkinnut minun suhtautuvan välinpitämättömästi vakavaan asiaan. Menipä jutut sitten mopoiluun ja Spyderin ihmettelyyn. Vartija oli HD miehiä, tietysti.
Rajan ylitys kesti kaikkiaan 40 min, mutta matkaan pääsin vielä hyvällä turvamarginaalilla. Pimeyden turvin ruostekolmioon ja eteenpäin kohti Detroitia, Toledoa ja Clevelandia.
USA:n puolella nopeusrajoitus onkin sitten pääasiassa 70mile/h, eli 113km/h. Hyvin tällä matka joutuu, kun liikennevirta ajaa oikeasti 123 km/ h gepsinopeutta. Yön osuus oli etukäteenkin arvioituna tasaista puurtamista eteenpäin ja mailien nielemistä. Odotettu myrskyrintana kulki idempää reittiä, joten ajokeli pysyi kohtuullisena. Välillä vettä tuli kuuroina reilusti ukkosen saattelemana, mutta jo ennen Buffaloa ilma kuivui ja sateet loppuivat.
Se oli hyvä, sillä tässä vaiheessa tuli ensimmäisen kerran RP-ajojeni aikana pakottava tarve ottaa tirsat. Kurvasin välittömästi rekkaparkin pihaan ja parkkeerasin nurmikaistan viereen. Puhelimeen herätys kymmenen minuutin päähän ja kypärä päässä syrjälleen. Nukahdin välittömästi mukavalle, kuivalle nurmikolle. Uni oli ilmeisen syvää, kun tajusin kuorsaavani ja samalla puhelin herätti. Olipa mahtavan virkistävä lepo. Ihmettelen edelleen, miten tuollainen torkahdus voi virkistää niin paljon!
Virkistyttyäni ajattelin samalla nauttia kunnon aamupalan ja painuin kupilaan kahville ja pekonisämpylälle Pennsylvanian tapaan. Pekonia ja kinkkua oli välissä yhtä paljon kuin sämpylää yhteensä. Tällä jaksaa taas.
Samalla tarkastelin reittisuunnitelmaani ja yht´äkkiä tajusin ajan olevan ns. kortilla. BB2500K aikataulu oli hyvällä mallilla, mutta jos haluan pitää SS1000 Lower Great Lakes aikataulusta kiinni, nyt on lähdettävä tielle ja heti.
Etenin siitä heräilevään Syracuseen ja edelleen Kanadan rajalle. Kello kävi. Rajalla huomattavasti helpompi proseduuri Kanadaan päin mentäessä. Ystävällinen rajavartija kysyi, onko suunnitelmia palata USA:han lähiaikoina, johon vastasin että ei. Huomaavaisesti sitten poisti pahvikorit passistani, nyt ainakin kirjanpito täsmää.
Rajalta yli St. Lawrence joen haarojen Brockvilleen SS 1000LGL lopetukseen. Aikaa jäi parikymmentä minuuttia, tämä rasti ainakin aikataulun puitteissa suoritettu. Nyt ei ollut mitään kiirettä oikeaan BB 2500K lopetukseen, joten huilasin hetken.
Auringonpaisteessa ja lämpötilan huidellessa jälleen 30 C paikkeilla, kohti Montrealia. Keskellä päivää alkoi toisen kerran painostaa siinä määrin, että vaateri kutsui. Virkistävä varttituntinen ja olin kuin uusi kuski.
Päätin lopulta mennä katsomaan kuuluisia Niagaran putouksia. Tämän reissun voisi tehdä vaikka turistina, jos ajohaluja ei vieläkään tuntuisi löytyvän. Viime vuoden onnistunut GOLD vetäisy asetti henkisen riman sen verran korkealle, että näin helpoissa olosuhteissa perustonni ei tule kysymykseenkään. Vähintään siis BB2500K maustettuna mielenkiintoisilla maisemilla.
Jenkkien ajovalikoimista löytyi juuri sopiva jippo sisällytettäväksi suunniteltuun tonniviissataseen. Tässä se on; BB2500K sisältäen SS1000 Lower Great Lakes. Lähtö Sherbrookesta kohden Niagaraa, jonka jälkeen USA:n rajalle Sarniaan. Detroit, Cleveland ja sitä rataa ympäri Ontario ja Erie järvien. Paluu sitten Valcourtiin, noin puolen tunnin päähän lahtöpisteestä max. 36h myöhemmin. LGL:n aloitus- ja lopetus pitää sääntöjen mukaan olla samasta paikasta (täydellinen ympyrä), joten kohteeksi valikoitui Brockville ON.
Tällä suunnitelmalla olin intoa täynnä kuin ilmapallo. Löytyihän sitä ajohalua.
Valmistelut sujuivat juohevasti. Pari päivää ennen lähtöä säätietoja tarkastellessa, koko ajosuunnitelma oli vaarassa kaatua. Trooppinen myrsky eteni tornadokäytävää pitkin kohti suuria järviä juuri perjantain - lauantain aikana. Tilanne näytti vain pahenevan reissun lähestyessa. Tuuligrafiikka osoitti punaista laajalla alueella alempien järvien alueella ja tällä tuulen nopeudella odotettavissa oli "suuria vahinkoja / rajuja ukkoskuuroja". Lisäksi säätilan ennustettiin vallitsevan koko yön osuuden USA:n puolella, helpottuen sitten sunnuntaina jopa helteiseksi auringonpaisteeksi. Päätös on siis tehtävä aamulla herättyäni, onko mahdollista lähteä liikkeelle.
Herätys tapahtui lauantaina 8.9. klo 5:00 paikallista aikaa. Sääennusteen tarkistus, joka lupasi edelleen huonoa yölle. Vilkaisu ikkunasta ulos; hieno syysaamu, kirkas ilma, eikä usvaa. Lähden liikkeelle ja ajan vähintään Niagaralle, tai niin pitkälle kuin lähestyvä pilvenreuna antaa myöden. Jos keli uhkaa mennä liian huonoksi, kurvaan lähimpään motelliin ja palaan sitten ilman seljettyä takaisin Sherbrookiin.
Aloitustankkaus 6:03 tutulta Shelliltä. Keula kohti Montrealia, jossa mahdollisesti ensimmäinen hidaste aamuruuhkassa. Ruuhkaa oli jonkin verran, mutta ei merkittävää haittaa matkan etenemiselle.
Montrealin tietöiden takia jouduin kiertämään eri kautta kuin ajosuunnitelmani. Siitä parikymmentä kilometriä ylimääräistä matkaa ilman että saa hyväksiluettua suoritukseen. Nopeaa motaria, joten ei aiheuta paineita aikataululle.
 | ||||
Ensimmäinen tankkaus maksimi toimintasäteellä (ja ilman varakanisteria). Homma käynnissä!
|
Matka taittui hienossa auringonpaisteessa ja 29 asteen helteessä Autoroute 20 pitkin kohden Ontarion osavaltiota. Osavaltioiden rajat ovat kuten meikäläiset läänin rajat. Ei muuten huomaa, mutta Quebecistä Ontarioon tultaessa vaihtuu kieli ranskasta englanniksi ja tie numeroksi 401.
Ontariossa tehdään heti selväksi kulkijalle, mikä on pelin henki. Isot tienvarsitaulut kertovat, että jos aiot hurjastella se maksaa sinulle 110 km/h = 95 CAD, 120 km/h = 220 CAD ja 130 km/h = 295 CAD. Viidenkympin ylityksestä onkin tiedossa 10 000 CAD sakkoa. Merkityn tietyön kohdalla nämä tuplaantuu ja jos ajat ylinopeutta työntekijän päälle vammauttaen tai tappaen hänet, sakko 10 000 CAD, kulkupelli ja kortti jää siihen, sekä lisäksi napsahtaa automaattisesti linnaa.
Asia harvinaisen selvä! Onneksi Rautaperseajoissa ei hurjastella, eikä muutenkaan.
Seuraava mieleenpainuva tapahtuma oli Toronton suurkaupunki. Kyltti ilmoitti populaation olevan 5,5 miljoonaa, eli Suomen kokoinen porukka samassa kaupungissa. Kun alue Ontariojärven luoteis kulmalla on enemmän tai vähemmän yhtä kaupunkia, tuolla reilun sadan kilometrin matkalla väkeä riittää.
Keskustan pilvenpiirtäjät näkyivät jo kauas ja CN Tower-torni maamerkkinä. Kaupungin ohiajo oli melkoista karttaharjoitusta ja suunnistusta. Ilman navigaattoria tästä hommasta ei olisi tullut mitään ja RP-ajo olisi mitä todennäköisimmin tyssännyt näihin teiden liittymiin. Etukäteen ajattelin pärjääväni paperikartalla ja nuottikirjalla, jos elektroniikkaan tulee vikaa. Kaistan vaihtoja ja liittyvien teiden numeroita tuli vastaan kymmeniä, eikä näitä olisi pystynyt samanaikaisesti lukemaan kartalta ja hakemaan oikeita kaistoja, pysynyt liikenteen rytmissä, saatikka että olisi muistanut kaikki ulkoa. Garminin kuvaominaisuus oli aivan verraton liittymiä ja kaistan vahtoja lähetyttäessä.
Vaikka on tullut ajettua isoissa kaupungeissa, ei mikään aiempi vedä vertoja Toronton tieverkolle.
Mississaugasta piti lähteä mukaan saattomies omalla Spyderillään USA:n rajalle Sarniaan, mutta oli todennut säätiedotuksista kelin sen verran haastavaksi, että jätti tällä kertaa väliin. No, ehkä seuraavalla kerralla sitten. Terveiset kuitenkin SpyderStevelle.
Odotettu myrskyrintama antoi odottaa itsedään ja jatkoin kohti Niagaran putouksia. Ensimmäiset myrskyn merkit tuntuivat Ontariojärven päässä, kun tuuli puhalsi suoraan järven selän yli. Puuskissa oli todella pitelemistä ja niin autot kuin Spyderkin seilasivat kaistoilla kuin näkymättömien lankojen veteleminä. Pilvistä ja sateesta ei ollut tietoakaan.
Niagaralle saavuin aikataulussa. Tankkasin ennen putouksia ja ajoin suoraan, kuten kunnon turistin kuuluukin näköalapaikalle. Tämä parkkipaikka oli vain rajan ylitystä aikoville ajoneuvoille eikä sieltä voinut palata. No puomi oli sen verran hatara, että hyvin siitä mahtui kumpaankin suuntaan. Ja putoukset olivat siinä heti vieressä.
Ontariossa tehdään heti selväksi kulkijalle, mikä on pelin henki. Isot tienvarsitaulut kertovat, että jos aiot hurjastella se maksaa sinulle 110 km/h = 95 CAD, 120 km/h = 220 CAD ja 130 km/h = 295 CAD. Viidenkympin ylityksestä onkin tiedossa 10 000 CAD sakkoa. Merkityn tietyön kohdalla nämä tuplaantuu ja jos ajat ylinopeutta työntekijän päälle vammauttaen tai tappaen hänet, sakko 10 000 CAD, kulkupelli ja kortti jää siihen, sekä lisäksi napsahtaa automaattisesti linnaa.
Asia harvinaisen selvä! Onneksi Rautaperseajoissa ei hurjastella, eikä muutenkaan.
Seuraava mieleenpainuva tapahtuma oli Toronton suurkaupunki. Kyltti ilmoitti populaation olevan 5,5 miljoonaa, eli Suomen kokoinen porukka samassa kaupungissa. Kun alue Ontariojärven luoteis kulmalla on enemmän tai vähemmän yhtä kaupunkia, tuolla reilun sadan kilometrin matkalla väkeä riittää.
Keskustan pilvenpiirtäjät näkyivät jo kauas ja CN Tower-torni maamerkkinä. Kaupungin ohiajo oli melkoista karttaharjoitusta ja suunnistusta. Ilman navigaattoria tästä hommasta ei olisi tullut mitään ja RP-ajo olisi mitä todennäköisimmin tyssännyt näihin teiden liittymiin. Etukäteen ajattelin pärjääväni paperikartalla ja nuottikirjalla, jos elektroniikkaan tulee vikaa. Kaistan vaihtoja ja liittyvien teiden numeroita tuli vastaan kymmeniä, eikä näitä olisi pystynyt samanaikaisesti lukemaan kartalta ja hakemaan oikeita kaistoja, pysynyt liikenteen rytmissä, saatikka että olisi muistanut kaikki ulkoa. Garminin kuvaominaisuus oli aivan verraton liittymiä ja kaistan vahtoja lähetyttäessä.
Vaikka on tullut ajettua isoissa kaupungeissa, ei mikään aiempi vedä vertoja Toronton tieverkolle.
Mississaugasta piti lähteä mukaan saattomies omalla Spyderillään USA:n rajalle Sarniaan, mutta oli todennut säätiedotuksista kelin sen verran haastavaksi, että jätti tällä kertaa väliin. No, ehkä seuraavalla kerralla sitten. Terveiset kuitenkin SpyderStevelle.
Odotettu myrskyrintama antoi odottaa itsedään ja jatkoin kohti Niagaran putouksia. Ensimmäiset myrskyn merkit tuntuivat Ontariojärven päässä, kun tuuli puhalsi suoraan järven selän yli. Puuskissa oli todella pitelemistä ja niin autot kuin Spyderkin seilasivat kaistoilla kuin näkymättömien lankojen veteleminä. Pilvistä ja sateesta ei ollut tietoakaan.
Niagaralle saavuin aikataulussa. Tankkasin ennen putouksia ja ajoin suoraan, kuten kunnon turistin kuuluukin näköalapaikalle. Tämä parkkipaikka oli vain rajan ylitystä aikoville ajoneuvoille eikä sieltä voinut palata. No puomi oli sen verran hatara, että hyvin siitä mahtui kumpaankin suuntaan. Ja putoukset olivat siinä heti vieressä.
 |
Spyderi parkkiin ja tämä näkymä tervehtii matkaajaa! Horseshoe Falls, eli se kuuluisampi Hevosenkenkäputous |
 |
USA:n puolella American Falls.
|
 |
Niagara ei ole erämaassa, vaan suuren luokan turistirysä.
|
 |
Niagara Falls:n pääkatu. Katsetta kun kääntää 120 astetta vasemmalle, putoukset ovat siinä!
|
 |
Oikealla Horseshoe ja vasemmalla American. Taustalla oikealla kohoavista hotelleista katsottuna maisemat kohdillaan.
|
 |
| Karkkikaupassa juokseva vesi. |
 |
| Ryhmä vaeltaa kohti putouksia. |
 |
Rohkeimmat ottaa suihkun suoraan putouksesta.
|
 |
| Hevosenkenkäputouksen näköalatasanne USA:n puolella. |
 |
Kohtuullisen kokoinen alus näyttää kaarnaveneeltä Hevosenkengän alla.
|
 |
Jotenkin oudon kotoista, turistit samanlaisissa vermeissä; täällä sadetakit, Rovaniemellä kaikilla on samanlaiset kelkkahaalarit.
|
 |
| USA:n puolelta joutuvat tiirailemaan putouksia taustalla olevalta sillalta.
Kanadan puolelta näkymät huomattavasti paremmat.
|
 |
Pääkatu. Oikealle kääntyen 50m siltaa pitkin USA.
|
Reissu eteni Sarniaan, jossa rajan ylitys USAn puolelle. Edelleen kutakuinkin aikataulussa, Niagaralla käytetty ylimääräinen taukoaika oli osittain saatu kiinni suunnitelmassa laskettua keskinopeutta ripeämmällä etenemisellä. Ennen rajaa piti vielä pulittaa tietullia, näitä tiemaksuja reitillä onkin useampia.
Rajalla useita kaistoja ja tarkastuskoppeja, eikä tähän aikaan illasta ollut muutenkaan paljoa liikennettä odottamassa ylitystä. Ajoin suoraan luukulle ja kaivoin passin ja muut dokumentit esille ja ojensin ne rajavartijalle. Aikansa siinä tutkaili ja tietsikalta tietoja haki. Ojensi paperit takaisin ja ajattelin jo, että olipas kivuton homma tämä näin. Pyysi kuitenkin siirtymään sivuun ja parkeeraamaan ajopelin siihen odotuslinjalle. Samalla sisältä lähestyi kaksi kaapin kokoista rajavartijaa. Toinen ystävällisesti kehoitti jättämään avaimen paikoilleen, tyhjentämään taskut satulalle, mukaanlukien kännykkä, sekä siirtymään vartiorakennukseen.
Sisällä seuraava vartija otti paperini ja alkoi tutkia niitä esittäen samalla tiukkaan sävyyn kysymyksiä; millä asialla sitä liikuttiin ja onko aiemmin ollut USA:ssa jne. Ei meinannut mennä perille IBA tarinat, vaikka kuvittelin olevani rautaperseilyn synnyinseuduilla ja käyttämäni reitti kuului IBAUSn valikoimaan.
Siinä vastaillessani kysymyksiin aloin kaivaa kohtuullisen kostealta tuntuvaa ajopuvun rintataskua, kun vartija kivahti: "Mitä tavoittelet, onko sinulla ase! Keskustelun sävy muuttui silmänräpäyksessä. E...ei, kun tätä kosteaa lompakkoa vain. Eihän minulla nyt mitään aseita. Kaveri samantien tiukkaan sävyyn ripittämään ja repäisee passistani sivun. Heiluttaa paperin palaa ja edelleen tivaa mikä tämä on? Vastasin siihen, että en nyt saa päähäni, mutta arvaisin olevan joku vanha venäjän viisumi, joka on unohtunut siihen roikkumaan.
Vastaus oli ilmeisen väärä, koska kaverilla äänen voimakkuus nousi entisestään. Pitkän yksinpuhelun jälkeen selvisi, että olin unohtanut palauttaa vuonna 2010 passissani olleen pahvikortin rajalla, poistuessani USA:sta, koska kyseinen pahvi piti jättää maasta lähtiessä. Heillä oli siis kirjanpito sekaisin, koska typerä suomalainen oli saman kirjanpidon mukaan edelleen luvatta maassa (lupa voimassa kerrallaan 6 kk).
Asiat alkoivat selviämään siinä selityksiä antaessani ja vakuutellessani, että en todellakaan ollut tietoinen lupalapun palauttamisen laiminlyönnistä. Vartijakin lopulta jutteli ystävälliseen tapaan ja pahoitteli tiukkaa sävyä. Oli aluksi tulkinnut minun suhtautuvan välinpitämättömästi vakavaan asiaan. Menipä jutut sitten mopoiluun ja Spyderin ihmettelyyn. Vartija oli HD miehiä, tietysti.
Rajan ylitys kesti kaikkiaan 40 min, mutta matkaan pääsin vielä hyvällä turvamarginaalilla. Pimeyden turvin ruostekolmioon ja eteenpäin kohti Detroitia, Toledoa ja Clevelandia.
USA:n puolella nopeusrajoitus onkin sitten pääasiassa 70mile/h, eli 113km/h. Hyvin tällä matka joutuu, kun liikennevirta ajaa oikeasti 123 km/ h gepsinopeutta. Yön osuus oli etukäteenkin arvioituna tasaista puurtamista eteenpäin ja mailien nielemistä. Odotettu myrskyrintana kulki idempää reittiä, joten ajokeli pysyi kohtuullisena. Välillä vettä tuli kuuroina reilusti ukkosen saattelemana, mutta jo ennen Buffaloa ilma kuivui ja sateet loppuivat.
Se oli hyvä, sillä tässä vaiheessa tuli ensimmäisen kerran RP-ajojeni aikana pakottava tarve ottaa tirsat. Kurvasin välittömästi rekkaparkin pihaan ja parkkeerasin nurmikaistan viereen. Puhelimeen herätys kymmenen minuutin päähän ja kypärä päässä syrjälleen. Nukahdin välittömästi mukavalle, kuivalle nurmikolle. Uni oli ilmeisen syvää, kun tajusin kuorsaavani ja samalla puhelin herätti. Olipa mahtavan virkistävä lepo. Ihmettelen edelleen, miten tuollainen torkahdus voi virkistää niin paljon!
 |
Aamuyön tunteina IBA motelli heti aidan takana.
|
Samalla tarkastelin reittisuunnitelmaani ja yht´äkkiä tajusin ajan olevan ns. kortilla. BB2500K aikataulu oli hyvällä mallilla, mutta jos haluan pitää SS1000 Lower Great Lakes aikataulusta kiinni, nyt on lähdettävä tielle ja heti.
Etenin siitä heräilevään Syracuseen ja edelleen Kanadan rajalle. Kello kävi. Rajalla huomattavasti helpompi proseduuri Kanadaan päin mentäessä. Ystävällinen rajavartija kysyi, onko suunnitelmia palata USA:han lähiaikoina, johon vastasin että ei. Huomaavaisesti sitten poisti pahvikorit passistani, nyt ainakin kirjanpito täsmää.
Rajalta yli St. Lawrence joen haarojen Brockvilleen SS 1000LGL lopetukseen. Aikaa jäi parikymmentä minuuttia, tämä rasti ainakin aikataulun puitteissa suoritettu. Nyt ei ollut mitään kiirettä oikeaan BB 2500K lopetukseen, joten huilasin hetken.
Auringonpaisteessa ja lämpötilan huidellessa jälleen 30 C paikkeilla, kohti Montrealia. Keskellä päivää alkoi toisen kerran painostaa siinä määrin, että vaateri kutsui. Virkistävä varttituntinen ja olin kuin uusi kuski.
 |
| Sunnuntaina aamupäivällä tarvittiin jälleen IBA motellia. Pikkuhiljaa alkaa olla nähty nämä Pohjois-Amerikan interstatet ja autoroutet. Seuraavaksi pitäisi yrittää suunnitella reissu pienempiä teitä pitkin. Saapa nähdä, miten toteutuu. Haluaisin käydä IBA ajon merkeissä New Yorkissa. Tämä oli nytkin yhtenä vaihtoehtona, mutta alueella ilmenneet tornadon poikaset estivät toteutuksen. Ajo nyt onnellisesti takana, RP-suoritus on hakusessa. Kotiin palattua aloin käymään kuitteja läpi. Tein dokumentit valmiiksi ja lähetin Loimaalle jännittyneissä tunnelmissa. Muutaman päivän kuluttua ajotarkastaja kyseli löytyisikö aloitustankkauksesta polttoainakuittia, kun tämä Visakuitti ei oikein kelpaa. Tarkastelin saman tien alkuperäisiä todeten asian näin juuri olevan. No voi v... ! Kuitit olisi tietenkin pitänyt tarkastaa paremmin reissun aikana. Nyt täytyy yrittää saada kopio kyseiseltä huoltikselta. Voi olla, että tästä ajosta jää käteen mukava kokemus. Kuitin metsästys jatkuu. PS. Tarkastajalta saapui onnittelut, ajo hyväksytty! Varsinainen työvoitto koko prosessi. Kannattaa siis suorituksen aikana huolellisesti tarkastaa kuittien tiedot, ei pelkästään kellonaika. Nyt oli sekä aloitus-, että lopetustankkauksesta pelkkä visakuitti (joka nopeasti katsottuna näytti hyvinkin pa-kuitille). Lopetus ratkesi onnellisesti, kun sattumalta ottamassani kuvassa näkyi Spyder ja mittarissa tankaamani määrä täsmäsi kuittiin. Aloituksesta jouduin pyytämään kaverin apua, joka kävi hakemassa Sherbrooken huoltikselta kuitin. Huh huh.  |
 |
| Muutama osavaltio vielä käymättä. |
 |
| Reitti BB 2500K/ SS 1000 LGL. |
sunnuntai 1. heinäkuuta 2012
SS 2000 Nordkapp - Laitila
1. ajovuorokausi Nordkapp.
Perinteisiin kuuluu ajaa vähintään yksi keskiyön auringon reissu ja nauttia valoisasta vuodenajasta. Tällä kertaa kohteeksi tuli Nordkapp, siellä on pitänyt käydä jo kauan.
Alunperin ajattelin jättää ajamisen yhteen perustonniseen, mutta teinpä sitten valmiiksi toisenkin reitin, ajatuksella mahdollisimman nopea. Muutenkin koko suoritukseen lähteminen oli melkoista arpomista. Välillä ajatuksissa pyöri suorittaa ensimmäinen useamman vuorokauden ajo, sitten taas tuntui ettei taida pystyä. Lisäksi kulkupeli vaihtui useita kertoja; illalla olin vielä lähdössä FZR:llä, mutta aamulla hyppäsin kuitenkin Spyderin selkään. Jaa, näinkös tämä menikin (nokun sitä sadetta ja kylmääkin on tiedossa ja on se niin rankkaa kyykyllä ja...tekosyitä riitti).
Aamulla aikaisin matkaan Oukulta kohti Leviä ja Kilpisjärveä. Keli kirkas, muutama aste lämmintä. Kerpiiliin lisää hönkää, niin eipä tunnu missään. Kilpiselle saavuttaessa sade alkoi ja muutenkin maisema oli harmaa. Kilpisjärvessä jäätä, rannassa pieni sula alue. Viikon päästä täällä hiihdetään kilpaa. Huoltis ei ollut vielä auki, eikä huvittanut syödä eväitä vesisateessa. Pihassa oli onneksi myytävä grillikota, johon menin tauolle. Siinä sitä mietti kädet jäässä, että onkos tässä mitään järkeä.
Tankkauksen jälkeen Norjan puolelle ja kohti Altaa. Merenrantaa kohti ajaessa muisti, miten korkealla Kilpisjärvi oikeastaan onkaan. Suomen korkein tienkohta 565 m on juuri ennen Kilpisjärven kylää. Nyt lasketeltiin välillä melkoista serpentiiniä alaspäin. Ja vettä tuli! Lämpötila pyöri siinä neljän viiden asteen paikkeilla.
Alta on kumma paikka. Ympärillä on karua pohjoisen maastoa ja yhtäkkiä tuohon karuuteen ilmestyy kuin vihreä keidas. Kaupunki on todella viihtyisän oloinen ja vehreä. Altasta eteenpäin auriko paistoi, mukava ajokeli.
Nordkappia lähestytään kymmeniä kilometrejä vuonon reunaa pitkin. Maisemat ovat aivan huikeat. Pakko oli pysähtyä muutaman kerran filmaamaan todistusaineistoa. Liikennettä oli melkoisesti, autoja, matkailuautoja ja mopoja. Honninswåg on viimeinen varsinainen kylä ennen Nordkappin niemeä ja varmasti tuttu paikka kaikille NG-kuskeille.
Niemen nokka oli turvoksissa porukkaa ja varsinkin matkailuautoja. Ystävällinen Italialainen herrasmies matkailuautosta tuli juttusille ja kertoi omistavansa FJR:n kotona. Tarjoutui sitten ottamaan kuvan, josta suuri kiitos.
Nordkappiin mennessä saa varautua erilaisiin maksuihin, ensin on tietulli (kumpaankin suuntaan) jo hyvissä ajoin. Sitten tulee aluemaksu niemen kärjessä. Tämä oikeuttaa 48h oleskeluun alueella ja on tavallaan leirintämaksu. Tällä kertaa ei ollut aikaa pitempään leiriytymiseen.
Paluu tapahtui Lakselvin kautta, jossa taas alkoi sataa kuin saavista. Siitä vain eteenpäin Karasjok, Karigasniemi, Inariin tauolle. Sodankylässä Kitisen rannala jo taas aurinko paistoi. Kotona lopetuksessa hyvissä ajoin ennen määräaikaa. Tästähän voisi koettaa ajaa vielä toinen vuorokausi. Lopullisen päätöksen teen aamulla 5 h unien jälkeen.
Vuorokaudesta jäivät mieleen mahtavat Norjan maisemat, ainakin kymmenen tunnelia (kun ajaa Kilpisjärven - Altan kautta) ja vaihteleva keli. Tuuria oli taas, kun koko Nordkapin alue oli aurinkoinen. Hieno päivä kerta kaikkiaan !
2. ajovuorokausi Laitila.
Toinen ajovuorokausi oli suunniteltu periaatteella nopea. Ei siis ollut mitään kunnianhimoa maisemien tai reitin haastavuuden suhteen. Halusin vain saada mahdollisimman paljon lepoaikaa omassa sängyssä, ennen uutta yritystä. Kuitenkin teki mieli ajella nimenomaan pitkin Pohjanmaata, kun se seutu on meikäläiselle hivenen oudompi. Nelostietä ja Itäsuomea on tullut koluttua enemmänkin.
Herätyskello soitti puoli tuntia ennen suunniteltua lähtöaikaa. Hitto, kun on tukkoinen olo. Jos aamukahvin jälkeen ei kone käynnisty, painun takaisin pehkuihin ja vedän peiton korville. Sumppi ja leivät tekivät tehtävänsä ja olin uutta intoa täynnä. Nyt on ehdottomasti päästävä tielle ja ajohommiin.
Samana päivänä oli IBA:n kuukausikahvit Raippaluodossa ja reittini kulki siitä vierestä. Aikataulutus meni sen verran sivuun, ettei tällä kertaa ollut mahdollista poiketa kahville. Runsaasti Rautaperseitä tuli etelästä päin vastaan näemmä kahvit mielessään. Mukavaa, kun porukan tunnistaa huomioliivistä jo kaukaa, niin saa morotettua asianmukaisesti. Muroleen kanavalle sitten lähden kahvittelemaan, ja tietysti Rovaniemellä.
Laitila tuli tarkastettua ja siitä välittömästi keula kohden pohjoista. Oikeastaan aika hienoa tämäkin, vetää leveää ja viivasuoraa baanaa peltojen keskellä. Tuli ihan mieleen Trans Canada, kai tämä on sitten Trans Pohjanmaa (huono ;).
Lopetuksessa suunnitelmien mukaisesti. Ajo tuli vetästyä lähes gold-tahtiin lyhyillä tauoilla. Keskinopeus pysyi hyvänä, kiitos vakionopeussäätimen ja vähäisen liikenteen. Pieni 10 min viive tuli, kun kasitie oli hetken poikki onnettomuuspaikan raivauksen takia. Ilmeisesti oli täräytetty ojanpientareita niittävän traktorin perään.
Kahden vuorokauden ajo oli huomattavasti rankempi kuin perustonni. Asetin itselleni muutaman kontrollipisteen, jossa kuulostelin tuntemuksiani ja jaksamista. Väkisin en väännä kahta vuorokautta, ellei oikeasti huvita tai pysty. Ekan lenkin lopetus, toisen lenkin aamun herätys, aloitustankkauksen jälkeinen 100 km, olivat check pointteja. Lopulta itse suoritus meni kohtuullisen juohevasti, mutta rasituksen kumuloituminen loppua kohden yllätti armottomuudellaan. Kolmatta vuorokautta tässä vireessä ei olisi tullut (eikä ollut kyllä suunniteltukaan).
Nyt on kahden ajon paperit sisässä, odotellaan raadin tuomiota. Seuraavaksi suunnitelmissa IBA Ralli FZR:llä, mikäli järjestetään heinäkuun aikana.
PS. Ajo hyväksytty, 3318 km.
SS2000 Nordkapp reitti.
Perinteisiin kuuluu ajaa vähintään yksi keskiyön auringon reissu ja nauttia valoisasta vuodenajasta. Tällä kertaa kohteeksi tuli Nordkapp, siellä on pitänyt käydä jo kauan.
Alunperin ajattelin jättää ajamisen yhteen perustonniseen, mutta teinpä sitten valmiiksi toisenkin reitin, ajatuksella mahdollisimman nopea. Muutenkin koko suoritukseen lähteminen oli melkoista arpomista. Välillä ajatuksissa pyöri suorittaa ensimmäinen useamman vuorokauden ajo, sitten taas tuntui ettei taida pystyä. Lisäksi kulkupeli vaihtui useita kertoja; illalla olin vielä lähdössä FZR:llä, mutta aamulla hyppäsin kuitenkin Spyderin selkään. Jaa, näinkös tämä menikin (nokun sitä sadetta ja kylmääkin on tiedossa ja on se niin rankkaa kyykyllä ja...tekosyitä riitti).
Aamulla aikaisin matkaan Oukulta kohti Leviä ja Kilpisjärveä. Keli kirkas, muutama aste lämmintä. Kerpiiliin lisää hönkää, niin eipä tunnu missään. Kilpiselle saavuttaessa sade alkoi ja muutenkin maisema oli harmaa. Kilpisjärvessä jäätä, rannassa pieni sula alue. Viikon päästä täällä hiihdetään kilpaa. Huoltis ei ollut vielä auki, eikä huvittanut syödä eväitä vesisateessa. Pihassa oli onneksi myytävä grillikota, johon menin tauolle. Siinä sitä mietti kädet jäässä, että onkos tässä mitään järkeä.
Kilpisjärven tauko. Järvi jäässä ja taivaalta tippuva lähes samassa olomuodossa.
Tankkauksen jälkeen Norjan puolelle ja kohti Altaa. Merenrantaa kohti ajaessa muisti, miten korkealla Kilpisjärvi oikeastaan onkaan. Suomen korkein tienkohta 565 m on juuri ennen Kilpisjärven kylää. Nyt lasketeltiin välillä melkoista serpentiiniä alaspäin. Ja vettä tuli! Lämpötila pyöri siinä neljän viiden asteen paikkeilla.
Alta on kumma paikka. Ympärillä on karua pohjoisen maastoa ja yhtäkkiä tuohon karuuteen ilmestyy kuin vihreä keidas. Kaupunki on todella viihtyisän oloinen ja vehreä. Altasta eteenpäin auriko paistoi, mukava ajokeli.
Nordkappia lähestytään kymmeniä kilometrejä vuonon reunaa pitkin. Maisemat ovat aivan huikeat. Pakko oli pysähtyä muutaman kerran filmaamaan todistusaineistoa. Liikennettä oli melkoisesti, autoja, matkailuautoja ja mopoja. Honninswåg on viimeinen varsinainen kylä ennen Nordkappin niemeä ja varmasti tuttu paikka kaikille NG-kuskeille.
Lähestyminen Nordkappiin.
Honningswågin kylällä rantaa lähestyi LNG-tankkeri.
Niemen nokka oli turvoksissa porukkaa ja varsinkin matkailuautoja. Ystävällinen Italialainen herrasmies matkailuautosta tuli juttusille ja kertoi omistavansa FJR:n kotona. Tarjoutui sitten ottamaan kuvan, josta suuri kiitos.
Tyyriin näköinen RP-kuski poseeraa Nordkapin rantakalliolla.
Pohjoisen Jäämeren rantojen jylhyyttä.
Alue täynnä matkailuautoja. Ainakin maisemat kohdillaan tässä leiripaikassa.
Paluu tapahtui Lakselvin kautta, jossa taas alkoi sataa kuin saavista. Siitä vain eteenpäin Karasjok, Karigasniemi, Inariin tauolle. Sodankylässä Kitisen rannala jo taas aurinko paistoi. Kotona lopetuksessa hyvissä ajoin ennen määräaikaa. Tästähän voisi koettaa ajaa vielä toinen vuorokausi. Lopullisen päätöksen teen aamulla 5 h unien jälkeen.
Sodankylän filmifestivaaleilla kuvataan nyt Spyderiä Kitisen rannalla. Kylällä porukat pörräsi juhlatunnelmissa.
2. ajovuorokausi Laitila.
Toinen ajovuorokausi oli suunniteltu periaatteella nopea. Ei siis ollut mitään kunnianhimoa maisemien tai reitin haastavuuden suhteen. Halusin vain saada mahdollisimman paljon lepoaikaa omassa sängyssä, ennen uutta yritystä. Kuitenkin teki mieli ajella nimenomaan pitkin Pohjanmaata, kun se seutu on meikäläiselle hivenen oudompi. Nelostietä ja Itäsuomea on tullut koluttua enemmänkin.
Herätyskello soitti puoli tuntia ennen suunniteltua lähtöaikaa. Hitto, kun on tukkoinen olo. Jos aamukahvin jälkeen ei kone käynnisty, painun takaisin pehkuihin ja vedän peiton korville. Sumppi ja leivät tekivät tehtävänsä ja olin uutta intoa täynnä. Nyt on ehdottomasti päästävä tielle ja ajohommiin.
Samana päivänä oli IBA:n kuukausikahvit Raippaluodossa ja reittini kulki siitä vierestä. Aikataulutus meni sen verran sivuun, ettei tällä kertaa ollut mahdollista poiketa kahville. Runsaasti Rautaperseitä tuli etelästä päin vastaan näemmä kahvit mielessään. Mukavaa, kun porukan tunnistaa huomioliivistä jo kaukaa, niin saa morotettua asianmukaisesti. Muroleen kanavalle sitten lähden kahvittelemaan, ja tietysti Rovaniemellä.
Laitila tuli tarkastettua ja siitä välittömästi keula kohden pohjoista. Oikeastaan aika hienoa tämäkin, vetää leveää ja viivasuoraa baanaa peltojen keskellä. Tuli ihan mieleen Trans Canada, kai tämä on sitten Trans Pohjanmaa (huono ;).
Jossain lakeuksilla. Tuonne pilven alle pitäisi lähteä. Ei kait se auta ku baanalle.
Kahden vuorokauden ajo oli huomattavasti rankempi kuin perustonni. Asetin itselleni muutaman kontrollipisteen, jossa kuulostelin tuntemuksiani ja jaksamista. Väkisin en väännä kahta vuorokautta, ellei oikeasti huvita tai pysty. Ekan lenkin lopetus, toisen lenkin aamun herätys, aloitustankkauksen jälkeinen 100 km, olivat check pointteja. Lopulta itse suoritus meni kohtuullisen juohevasti, mutta rasituksen kumuloituminen loppua kohden yllätti armottomuudellaan. Kolmatta vuorokautta tässä vireessä ei olisi tullut (eikä ollut kyllä suunniteltukaan).
Nyt on kahden ajon paperit sisässä, odotellaan raadin tuomiota. Seuraavaksi suunnitelmissa IBA Ralli FZR:llä, mikäli järjestetään heinäkuun aikana.
PS. Ajo hyväksytty, 3318 km.
maanantai 18. kesäkuuta 2012
Viikatemiehen huitaisu.
Päätin aikanaan, että en tässä blogissani ala saarnaamaan. Nyt teen poikkeuksen, tarkoituksella muistuttaa kanssa perseilijöitä alati vaanivista vaaroista.
Hengen lähtö oli enemmän kuin lähellä, kun edellä ajaneen kuorma-auton lavalta romukuormasta nelostiellä lensi 80 km/h nopeudesta 1,5 X 1,5 m lämpölasi tai ehkä linja-auton sivuikkuna eteeni tielle. Lasi murskaantui n. 20 m edessäni tielle miljooniksi paloiksi. Onnekseni / sattumalta oli jopa normaaliakin pitempi välimatka edellä ajavaan, eikä lasi osunut. Mopoilija on tässä aina häviäjänä.
Pysäytin kuljettajan seuraavaan risteyksen ja puhuttelin tuoreeltaan. Teksti ei ole painokelpoista. Tein ilmoituksen viranomaisille. Palokunta kävi siivoamassa tien lasimurskasta, onneksi ei tarvinnut siivota muuta.
Amerikkalaiset ystävämme ovat viisaasti jo aikanaan todenneet asian:
Voiko sen paremmin sanoa.
JK. Osa 2. Käsittämättömästi jo toinen kerta pienen ajan sisään (16.7.2012) tavaraa tulee tielle eteen! Tällä kertaa 3 km ennen Lappeenrantaa Mikkelistä päin, Venäläisen rekan koko takaseinä irtoaa ja putoaa tielle liukuen vastaantulijoiden kaistalle ja siitä sillankaiteeseen. Onneksi juuri silloin ei tullut ketään vastaan, varsinkaan pyörällä. Olimme perheen kanssa autolla liikkeella ja aiemmasta viisastuneena piiiiitkä turvaväli. Sama proseduuri kuin edellisellä kerralla ja poliisit hoitivat loput.
Eikö nämä kuskit enää varmista kuorman kiinnityksiä vai mistä tämä johtuu, perkele?
Hengen lähtö oli enemmän kuin lähellä, kun edellä ajaneen kuorma-auton lavalta romukuormasta nelostiellä lensi 80 km/h nopeudesta 1,5 X 1,5 m lämpölasi tai ehkä linja-auton sivuikkuna eteeni tielle. Lasi murskaantui n. 20 m edessäni tielle miljooniksi paloiksi. Onnekseni / sattumalta oli jopa normaaliakin pitempi välimatka edellä ajavaan, eikä lasi osunut. Mopoilija on tässä aina häviäjänä.
Pysäytin kuljettajan seuraavaan risteyksen ja puhuttelin tuoreeltaan. Teksti ei ole painokelpoista. Tein ilmoituksen viranomaisille. Palokunta kävi siivoamassa tien lasimurskasta, onneksi ei tarvinnut siivota muuta.
Amerikkalaiset ystävämme ovat viisaasti jo aikanaan todenneet asian:
" 24. Do you want to live? Stay away from trucks!" Jos tahdot elää, pysy etäällä rekoista!
Voiko sen paremmin sanoa.
JK. Osa 2. Käsittämättömästi jo toinen kerta pienen ajan sisään (16.7.2012) tavaraa tulee tielle eteen! Tällä kertaa 3 km ennen Lappeenrantaa Mikkelistä päin, Venäläisen rekan koko takaseinä irtoaa ja putoaa tielle liukuen vastaantulijoiden kaistalle ja siitä sillankaiteeseen. Onneksi juuri silloin ei tullut ketään vastaan, varsinkaan pyörällä. Olimme perheen kanssa autolla liikkeella ja aiemmasta viisastuneena piiiiitkä turvaväli. Sama proseduuri kuin edellisellä kerralla ja poliisit hoitivat loput.
Eikö nämä kuskit enää varmista kuorman kiinnityksiä vai mistä tämä johtuu, perkele?
tiistai 5. kesäkuuta 2012
SS 1000 Spyder-kimppa-ajo/ IBA Superviikonloppu
Superviikonlopun kovan tavoitteen innoittamana, päätettiin porukalla lähteä yrittämään perus-tonnista kohteena Mikkelin tapahtumakeskus. Allekirjoittaneen toimiessa jonkinlaisena ryhmänvetäjänä, reittisuunnitelma ja ajon toteutus tehtiin tavoitellen Suomen ensimmäistä Spyder-kimppaa. Mukaan lopulta ilmoittautui viisi urhoollista kuskia.
Matkaan lähdettiin lauantai aamuna klo 04:00. Tämä aikaisen aamun aloitus tuntuu sopivan parhaiten, eihän silloin tarvitse valvoa yhtään täyttä yötä. Kelikin sattui kohdalleen (jälleen kerran! kyllä vielä tuuri joskus kääntyy), aurinkoista ja mukavan lämmintä päiväsaikaan. Aamuyöstä ennen Rovaniemeä mittari painui +3 asteen paikkeille. Siinä vaiheessa niillä kuskeilla, jotka luottivat luomuun, alkoi kylmä hiipiä ytimiin.
Ensimmäisellä tauolla Pudasjärvellä aikataulun mukaisesti. Ajo eteni heti sujuvasti ja näillä korkeuksilla ei yleensä ole pelkoa liiasta liikenteestä. Ei nytkään. Jäniksiä tuntuu olevan tänä vuonna tavallistakin enemmän, välllä sai pujotella ihan tosissaan. Myös pari porotokkaa oli majoittuneena tienviereen ja tielle. Ihan vain vinkkinä ajoja suorittaville; kannattaa hidastaa reilusti tai pysäyttää tarvittaessa, kun poroja näkyy. Yleensä aina joku saa päähänsä ylittää tien. Onneksi porot ovat hitaanlaisia liikkujia, eikä ne säntäile kuin peurat tai hirvet.
Illemmalla Pohjanmaalle saavuttaessa kylvötyöt näyttivät olevan täydessä käynnissä. Traktoreita ja työkoneita pellot täynnä, tiellekin niitä riitti. Parissa kohtaa tuli tielle valtava pölypilvi, joka sumensi näkyväisyyden lähes täysin. Maanviljelijöillä kiireiset ajat.
Eteemme sattui kylän pinnassa traktori leveä työkone perässään, eikä ohittamiseen ollut mahdollisuutta. Nuoret isännät siinä kahdestaan olivat vaihtamassa palstaa. Peilistä huomasivat letkamme takanaan ja kumpikin pyöri kuin hyrrä traktorin kopissa. Hetken päästä kääntyivät pellolle ja meille aukeni vapaa baana.
Superviikonlopun organisointi oli saanut runsaasti Rautaperseilijöitä liikkeelle, tämän pystyi todentamaan myös tien päällä. Osalla oli IBA-liivi ja joidenkin kuskien iloisista morotuksista pystyi päättelemään heidän olleen samalla asialla. Mukavaahan tämä. Tosin sain jälkeenpäin Lappeenrannan suunnalta viestiä huonommastakin tuurista. Tutulta oli matka katkennut vain satakunta kilometriä ennen maalia tekniseen vikaan. Loppuosuus jatkui sitten kaverin kyydissä istuen. Harmitus keskeytyksestä oli luonnollisesti suuri. No, RP-ajo on myös tekninen laji.
Matkaan lähdettiin lauantai aamuna klo 04:00. Tämä aikaisen aamun aloitus tuntuu sopivan parhaiten, eihän silloin tarvitse valvoa yhtään täyttä yötä. Kelikin sattui kohdalleen (jälleen kerran! kyllä vielä tuuri joskus kääntyy), aurinkoista ja mukavan lämmintä päiväsaikaan. Aamuyöstä ennen Rovaniemeä mittari painui +3 asteen paikkeille. Siinä vaiheessa niillä kuskeilla, jotka luottivat luomuun, alkoi kylmä hiipiä ytimiin.
Eka tauko Pudasjärvellä, kaikki intoa piukassa.
Ensimmäisellä tauolla Pudasjärvellä aikataulun mukaisesti. Ajo eteni heti sujuvasti ja näillä korkeuksilla ei yleensä ole pelkoa liiasta liikenteestä. Ei nytkään. Jäniksiä tuntuu olevan tänä vuonna tavallistakin enemmän, välllä sai pujotella ihan tosissaan. Myös pari porotokkaa oli majoittuneena tienviereen ja tielle. Ihan vain vinkkinä ajoja suorittaville; kannattaa hidastaa reilusti tai pysäyttää tarvittaessa, kun poroja näkyy. Yleensä aina joku saa päähänsä ylittää tien. Onneksi porot ovat hitaanlaisia liikkujia, eikä ne säntäile kuin peurat tai hirvet.
Kolinportilla päivää paistattelemassa.
Kolinportilta suunnattiin Savonlinnan kautta Mikkelin tapahtumakeskukseen. Siellä Fobba kumppaneineen oli ottamassa vastaan ajajia. Vastaanotto oli lämmin ja tuttuja näkyi paikalla. Kovasti "filmi paloi" ryhmäämme kuvatessa, muutama otos löytyy IBA:n kuvagalleriasta. Siinä hetki vaihdettiin kuulumisia, kunnes porukka rullasi jälleen tien päälle. Kiipeäminen kohti pohjoista alkoi.
Kuopiossa näyttävä RT-rivistö.
Jyväskylän kautta koukattiin ja sieltä tarvittava kulmakuitti. Takaisin omaa jälkeä alkumatka, kohti kalakukkojen kaupunkia. Savon sydämeen saavuttaessa on hyvä pätkä moottoritietä ja Kallan sillat. Vielä siinä on paikallaan metalliritilä, jonka äänen yliajaessa muistaa aivan poikasesta saakka. Mahtaneeko remontin yhteydessä hävitä tuo "kulttuuriperintö".
Spyderillä liikkuessa ei voi välttyä ympäristön huomiolta. Jälleen joka paikassa riitti kiinnostuneita kysyjiä ja erityisesti viiden laitteen pituinen letka herätti ihmetystä. Kassalle mennessä kuulin sanan vaihtoa kassaneidin ja vanhemman herrasmiehen välillä. Herra oli vahvasti sitä mieltä, että kyllä tuo on moottoripyörä, kassa taas oli toista mieltä. Niin, mikähän se oikein on...
Osa lähtövalmiudessa.
Seuraava etappi lyhyen siirtymän jälkeen Iisalmessa, josta myöskin tarvitaan kulmakuitti. Ajelimme tietysti letkassa kaupungin keskustan läpi edelleen kohti tietä numero 27 määränpäänä Ylivieska.
Iisalmen Marjahaka. On ylivoimaisen vaikeaa saada kaikki kuskit yhtäaikaa samaan kuvaan.
Eteemme sattui kylän pinnassa traktori leveä työkone perässään, eikä ohittamiseen ollut mahdollisuutta. Nuoret isännät siinä kahdestaan olivat vaihtamassa palstaa. Peilistä huomasivat letkamme takanaan ja kumpikin pyöri kuin hyrrä traktorin kopissa. Hetken päästä kääntyivät pellolle ja meille aukeni vapaa baana.
Superviikonlopun organisointi oli saanut runsaasti Rautaperseilijöitä liikkeelle, tämän pystyi todentamaan myös tien päällä. Osalla oli IBA-liivi ja joidenkin kuskien iloisista morotuksista pystyi päättelemään heidän olleen samalla asialla. Mukavaahan tämä. Tosin sain jälkeenpäin Lappeenrannan suunnalta viestiä huonommastakin tuurista. Tutulta oli matka katkennut vain satakunta kilometriä ennen maalia tekniseen vikaan. Loppuosuus jatkui sitten kaverin kyydissä istuen. Harmitus keskeytyksestä oli luonnollisesti suuri. No, RP-ajo on myös tekninen laji.
Maalissa Rovaniemellä. Kameramies tärisee niin innoissaan onnistuneesta ajosta , että kuvakin on sumea.
Matka sujui todella hienosti, ilman pienintäkään vastoinkäymistä. Hieno suoritus kaikilta kimpan osallistujilta, varsinkin kun kyseessä oli ensimmäinen Rautaperse-ajo. Uskoisin, että osa jäi kerrasta koukkuun näihin pitkän matkan reissuihin.
Perillä lopetuksessa oltiin klo 02:31, joten aika riitti mainiosti. Paperit ovat lähteneet hyväksyntään ja sitten nähdään onko suoritus virallisesti hyväksytty. Ensimmäinen Spyder-kimppa on kuitenkin ajettu ja jatkoa toivottavasti seuraa.
PS. Spyder-kimppa hyväksytty, 1646 km ja neljä uutta rautapersettä samalla kertaa.
PS. Spyder-kimppa hyväksytty, 1646 km ja neljä uutta rautapersettä samalla kertaa.
SS 1000 Spyder-kimppa reitti .
sunnuntai 1. tammikuuta 2012
Harri bongattu Napapiirin Shellillä. Miehellä Uuden Vuoden Ajo päällä. Matka edennyt suunnitellusti ja laitteet toimivat. Suuntasi kohti etelää 16:45, hivenen aikataulusta edellä, vaikka kertoi ajon edenneen kelistä johtuen hitaammin kuin suunnitelma.
Tsemppiä suoritukseen!
Tsemppiä suoritukseen!
PS. Varmalla suorituksella mies maalissa etelässä ja vuoden 2012 todennäköisesti ensimmäinen Rautaperse-ajo kirjaantui historiaan. Onnittelut!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)