Lokakuun kuukausikahvit Pyynikillä.

Pohjoisen ajokelien lähetessä loppuaan, tuli palava halu ajaa vielä viimeisillä keleillä. Tämä oli ns. turistiajona päivän reissu Tampereelle, ei alun perinkään suunniteltu PR-ajoksi. Parisataa kilometriä olisi joutunut lisää mutkittelemaan perus-tonniseen. Olin kuitenkin luvannut itselleni olla iltakymmeneltä saunassa, joten kotiin oli kiire.

Kahvi ja munkki maistuivat, tuttujakin näkyi. Varsinkin oli mukavaa vaihtaa muutama sana "Mutkaperse" Markun kanssa. Siitä sitten keula kohti pohjoista ja nautiskelemaan ajamisesta.

Paluumatkalla iski tekninen murhe sähköliivin mennessä oikosulkuun. Lisäksi tienpinta ylempänä oli jatkuvasti kostea ja nastojen irrottaman bitumin ja pölyn muodostama lieju todella liukasta. Kaasun kanssa piti olla varovainen ohituksissa. Pienistä vastoinkäymisistä huolimatta, kotona aikataulussa ja jo kymmeneltä lauteilla lämmittelemässä. Hieno päätös sulankelin ajokaudelle. Muutenhan kausi jatkuu talviosuudella; Spyderiin nastat alle ja menoksi.

Tällä hetkellä ei ole suunnitelmaa RP-talviajolle, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Ensi kesälle jäi rästitehtävänä ainakin SS 2000 Finland ja myös IBAF:n sopivaan kimppa ajoon olisi mukava osallistua.

                           Pyynikin kk-tapaamisen pyörärivistöä.

                         Näkymä munkin ja kahvimukin yli.

BB 1500 Gold Kanada

Lomien jälkeen tutkailin mahdollisuutta suorittaa seuraava RP-ajo muiden velvollisuuksien yhteydessä vähän erilaisissa maisemissa. Sain järjestettyä asiat niin, että startti tapahtui 18.9.2011 Sherbrookista, Quebecin osavaltiosta Kanadassa.

Tavoitteena oli ajaa BB 1500 kovennettuna Gold-versiona suunnaten Trans-Canada Hwy:tä pitkin itään ja samaa reittiä takaisin. Ensimmäisessä versiossa suunnittelin meneväni Halifaxiin ja todella Atlantin rannalle, mutta tämä vaihtoehto karsiutui hyvin pian aikapulaan. Kun Quebecissa nopeusrajoitus on 100 km/h ja New Brunswikissa sekä Nova Scotialla 110 km/h, ei ole yhtään aikaa hukattavana, eikä mahdollisuutta suuriin nopeuksiin ja aikataulun kiinniottoon.

Ajosuunnitelman tein pikkutarkasti pyrkien maksimi mittaisiin tankkausväleihin, samalla jakaen matkan suunnilleen yhtä pitkiin osuuksiin. Lisäksi tankkauspaikat tuli olla aivan valtatien vieressä. Tankkauspaikkoja Kanadassa kyllä riittää ja useimmat ovat vielä auki 24h, joten ei huolta.  

                            BB 1500 Gold Kanada, reittisuunnitelma B ja toteutunut ajo.

Lauantai-iltana saavuin Sherbrookiin hotellille sen jälkeen, kun olin käynyt hakemassa lainaamani Spyderin, asentanut oman Garminin ja lämmitysliivin johdon paikalleen. Kello kävi kymmentä paikallista aikaa, joten olin ollut matkalla kotoa 22 tuntia. Tulee hyvät pohjat huomisen suoritukseen. Päätä tyynyyn ja herätys klo 5, kuudelta tarkoitus tehdä aloitustankkaus.

Eipä se nukuttanut, olin hereillä jo klo 4 ja päätin aikaistaa lähtöä. Kuittiin tulostui aika 5:13 ja homma käynnissä.

Autoroute 55 N:lle päästyäni kurvasin kohti ensimmäistä kulmapistettä Drummonvillea. Tie laskeutui pieneen solaan ja saman tien iski vastaan läpinäkymätön usva. No niin, hyvin alkoi tämä suoritus. Vauhtia oli välillä alle 50 km/h, sillä ei keskinopeus ainakaan parane. Solaa jatkuu kuutisenkymmentä kilometriä ja toiveita olisi näkyvyyden paranemisesta. Varovasti eteenpäin. Lopulta usva todellakin hellitti ja nopeuden pystyi nostamaan suunniteltuun marssivauhtiin.    

          Tankkaus Drummondvillen kulmassa. Usvasta ei ole tietoakaan ja päivä on valjennut.

Heti ensimmäisistä tankkauksista lähtien tuli selväksi Gold ajon luonne; aikaa taukoihin EI OLE! Reittisuunnitelmani sisälsi ruhtinaalliset 5 min taukoa kohden. Tällä taukojen pituudella on mahdollista ajaa läpi liikennesääntöjä noudattaen ja 24 h aikaraja saavuttaen. Edes teoriassa ei ole ylimääräiseen säätämiseen mahdollisuutta.

Pysähdyksen rutiinit muovautuivat sellaisiksi, että toisella kädellä laskettiin bensaa tankkiin ja toisella kirjattiin kilometrejä sekä syötiin rusina/ pähkinäseosta tai hedelmää sekä juotiin palautusjuomaa. Sitten kamat kasaan, kassalle maksamaan, kuitin tarkistus, Garminin kuittaus ja hanaa. Jos oli tarve käydä tyhjentämässä pilssivesiä, silloin ei ollut aikaa syömiseen ja juomiseen, edellisellä kerralla piti siis tankata kuskia kahden osuuden edestä. Viisi minuuttia on uskomattoman lyhyt aika!

Ajo alkoi kulkea hyvällä rytmillä ja valoisalla mielellä. Sää  hieno (taas); kirkasta ja päivällä parikymmentä astetta lämmintä. Olen aina arvostanut vakionopeussäädintä, mutta näillä teillä se on välttämättömyys. Kiihdytys vitoselle, napsautus cruise control kytkimestä, tuulilasin korkeuden hienosäätö ja sopiva nojaus taakse selkänojaksi asetettuun tankkilaukkuun. Jos vielä nostaa jalat tapeilta eteen alailmanohjainten päälle niin, jiihaaaa amerikan meininkiä.

Ja seuraava risteys/kulma noin 463 mailin päässä… Suoraa ja leveää tietä riittää Trans -Canada:lla.

                       St. Lawrence joki on melkoinen virta, saari keskellä.

                          Lähestyminen toiselle kulmapisteelle Riviere-du-Loup:iin.

                  Tankkauspisteitä on tiheässä ja ne on hyvin merkittyjä, ohi on vaikea ajaa.

Toisella kulmapisteellä Riviere-du-Loupissa olin tehnyt reittisuunnitelman ehkä hiukan ylimalkaisesti ja Garmin ajatti suoraan kaupungin läpi lyhintä reittiä. Siinä jonkin verran ajan hukkaa, mutta suurempi sähellys tuli tankkauksen jälkeen väärän liittymän valinnasta, joka johti Trans-Canada Hwy:n rinnakkaiselle tielle. Onneksi hoksottimet toimivat nopeasti ja seuraavasta rampista takaisin ja oikealle liittymälle. Kokonaisuutena aikaa paloi osapuilleen kymmenkunta minuuttia, näitä sekoiluja ei parane tulla enää yhtään, tai Gold ajon saa unohtaa.

Seuraava tarkempi paikka oli New Brunswicin Meducticissa, josta piti ottaa suffelikuitti mennen tulleen. Muussa tapauksessa karttaohjelma tulkitsee ajetun lyhyempää, joskin huomattavasti hitaampaa reittiä. Meducticin pysähdykset aiheuttivat kaksi ylimääräistä stoppia alle tankkausvälin. Kummallakin kerralla olin jälleen hereillä ja tietysti Garmin myös muistutti.

Kääntöpaikka sattui keskelle maaseutua Nova Scotian Lower South Riverissä. Olisin mielelläni käynyt meren rannalla kääntymässä, mutta matka olisi ollut liian pitkä, eikä ylimääräisiin kilometreihin ollut varaa aikataulun puitteissa.

                           Kääntöpaikka Lower South Riverissä, Nova Scotilalla.

Juuri auringon laskiessa suuntasin takaisin länteen omia jälkiä pitkin. Oikeammin paluu tuntui ennen näkemättömältä tieltä suurelta osin, koska ajosuunnat usein menevät eri paikoissa. Hyvä niin, voi ajaa pitkillä valoilla turvallisemmin. Pimeydessä ajaminen on harvoin hauskaa ja maisemat ovat yksipuolisia. Ainoastaan paikoitellen kaupunkien valot kajastavat taivaalla tai joitain suurempia torneja näkyy.

Tyypillinen piirre yöaikaan oli huoltoasemien ja bensamittareiden lukitseminen. Yleensä piti käydä etukäteen maksamassa polttoaine ilmoittamansa tarpeen mukaisesti, niin mittari aukesi ja antoi sen ilmoittamasi 21 l.

Paluu yön tunteina sujui ongelmitta. Yksi tapahtuma normaalirutiinista tuli siinä puolen yön jälkeen. Ajoin vasenta kaistaa, koska olin juuri ohittanut muutaman rekan. Vastaan tulevan liikenteen vuoksi joutui käyttämään lähivaloja, joten näkemä oli lyhyt. Pimeästä valoihin syöksähti tumma möykky, joka sekunnin murto-osia myöhemmin osui Spydern alakatteisiin vasemmalle. Sen verran ehdin ohjata, ettei rengas osunut, vaan romut jäi tukivarsien alle. Näytti ja tuntui joltain muovipuskurin tai rekan lokasuojan palalta.

Laite pelasi normaalisti, mitään poikkeavaa ajettavuudessa tuntunut, ei aiheuta ylimääräistä pysähdystä.

Viimeinen pätkä Quebecistä Drummondvilleen käynnistyi aikataulusta 10 min jäljessä. Nyt sinkki tiukalle (vaikka onkin sähköinen kaasu), jotta ehtii maaliin ajoissa. Käytännössä aikataulua ei voi enää ottaa kiinni, vaan matkaa on lyhennettävä. Garmin näytti jatkuvasti saapumisajan 10 min liian myöhään. Okei, ajan niin pitkälle kun uskallan ylittämättä aikaa ja toivon, että matka riittää. Olin laskenut muutaman kymmenen kilometrin marginaalin ja mikäli kaikki miinat tuli suunnitelmasta eliminoitua, pitäisi matkan riittää hivenen lyhennettynä.

Tiirailin huoltoasemia, viimeiseen 25 kilometriin ei ollut ainuttakaan. Epätoivo alkoi jo hiipiä mieleen, samalla kun seurasin kellon kulkua. Drummondvillen valot kajastivat taivaalla, eikä vieläkään asemaa; ei tämä taida onnistua. Sitten…neljä minuuttia ennen ajan täyttymistä, IRVING ja aivan tien vieressä. Iso mittarikenttä, eikä ketään paikalla.

Hirmu vauhdilla kurvaten pihaan ja letkua repimään, juosten sisälle ja kailottamaan että otan 20l regularia (kun yöllä mittarit kiinni). Ja löisitkö sen kassaan ihan hemmetin nopeasti, please! Myyjä rupeaa siinä juttelemaan jotain takahuoneessa olevalle kaverilleen, niin vielä piti hoputtaa. Please, kaksi minuuttia aikaa, Iron Butt jne…Oui oui, kaveri jo vähän närkästyneenä bongasi bensat ja ojensi kuitin; kellonaika 5:13!!!!

Perhana, nyt kyllä juon tässä kahvit ja syön kunnon leivän. Ihmettelivät varmaan asemalla sekopäistä suomalaista, joka hymyili kuin keksi tai aurinko ja hopötteli käsittämätöntä kieltä itsekseen.

Päivän valjettua kumarruin tarkastelemaan öisen törmäyksen vaurioita ja olihan siinä kuitenkin jotain; vasemman puolen alakate puuttui kokonaan ja syylärin kenno roikkui ainoastaan yläkiinnikkeistään. Onneksi ei nesteet tullet ulos ja matka katkennut ennen aikojaan. No, kyllä tällä voi vielä jatkaa takaisin kaverin tallille (sorry vaan kun tuli vähän jälkiä).

                            Aamun sarastaessa lopetustankkaus ja liivi näkösälle.

Aika siis riitti, matkasta ei ollut varmuutta. IBA ystävällisesti lainasi spottia reissulle mukaan, joten Timo nopeasti tarkasteli matkan riittävyyttä piirtyneiden täppien perusteella. Ei hyvältä näyttänyt. Otin vielä varmistuksena parit kuitit paluumatkalla hotellille, joten toivottavasti käteen jäisi ainakin tavallinen BB 1500.

Yllättäen spotti oli jättänyt alusta ja lopusta melkoisesti matkaa pois ja virallisessa tarkastuksessa matka riitti. Myöhemmin postista tuli sertifikaatti ja onnittelut. BB 1500 Gold oli plakkarissa. Hyvä reissu kaikin puolin ja jännitystä riitti loppuun saakka.

Enää en ihmettele hurjia päivämatkoja, joita Pohjoisamerikkalaiset ajavat. Näillä teillä se on täysin mahdollista, eikä rasita läheskään niin paljon kuin meikäläiset tiet. Kyllästyminen tosin saattaa vaivata.

Joskus Trans-Canada päästä päähän 75 h… ?

PS. Hyvältä näyttää keväällä saatu lätkä.



SS1000 Mutkaperse.

Kesäloma vei jälleen Itäsuomeen ja Suomen Rivieralle. Yksi parhaita kesäisiä näkymiä on Lappeenrannan satama ja rantabulevardi. Tästä tukikohdasta voi tehdä pistoja innostuksen mukaan. Alun perin heinäkuun suunnitelmassa oli ajaa SS 2000 Finland, mutta vireillä ollut IBAF:n organisoima mutkaperse-ajo kiinnosti enemmän. Tiedustelin, josko porukkaan mahtuisi ja jos vielä Spyderillä huolittaisi mukaan. Vastustusta ei ilmennyt, joten mukana oltiin.

Lähtöä siirrettiin muutama kerta, osallistujien kiireiden vuoksi ja lopulta matkaan päästiin tiistaiaamuna 2.8.  Joutsenon Seolta. Osa porukkaa oli tullut edellisenä iltana majataloon, me muut lyhytmatkalaiset ajeltiin aamusta paikalle. Mutkittelijoiden kokonaisvahvuus oli viisi pyörää, Fobban toimiessa ryhmän vetäjänä.

                                         Viimeiset ohjeet ja neuvot ryhmäläisille Joutsenon majatalolla.

Mutkaperse-ajo oli minulle järjestyksessään kolmas RP-ajo ja ensimmäinen kimppa. Yleensä on tullut vedettyä omassa yksinäisyydessä, ihan jo mukavuus syistä. Silloin kun menee soolona, voi suunnitella ja toteuttaa ajon mielensä mukaan, sekä huolehtia vain itsestään.

Heti aamun ensi minuuteista lähtien huomasin, kuinka väärässä voin olla porukassa ajamisesta; nämä kaverit ovat aivan pro-ryhmä ja taatusti kaikki ovat paremmin hommasta perillä kuin itse. Tuntui suorastaan etuoikeutetulta kuulua tähän ryhmään.

Aurinko säteili kilvan hymynaaman kanssa, kun kurvasimme kutostielle ja kohti ensimmäistä kulmapistettä. Ajo lähti heti sujumaan ja rytmi löytyi. Mukavan näköistä seurata edellä kulkevan pyöräletkan etenemistä. Vetovuorot jakaantuivat halukkaiden kuskien mukaan ja kuka kulloinkin tunsi kyseisen tienpätkän. Mutkaa ja risteystä oli riittämiin!

                                         Mäntyharjulla tauko.

Ajo eteni Etelä-Savon kautta kohti Pohjanmaata ja sieltä edelleen Puolangan korkeudelle. Korkein kääntöpiste oli siis lähes kotinurkilla. Itäkautta jatkettiin kohti etelää ja yön vaativia tunteja. Kokonaisuutena ajo oli edennyt tähän saakka mallikkaasti ilman minkäänlaisia murheita tai ongelmia kaikkien ajajien osalta.

Aikataulu oli kohtuullisen tiivis ja välillä jouduttiin hieman kiristämään marssinopeutta, jotta saatiin riittävä turvamarginaali pimeän osuudelle. Muutenkin oli oletettavaa, että mutkatiet verottavat kuskien voimia normaalia enemmän ja siten taukojen pituudet saattavat kasvaa loppua kohti. Porukalla päätettiin Kolinportilla edetä muutettua reittiä suoraan Joensuun avoinna olevalle ABC huoltamolle lämmittelemään ja tankkaamaan kuskeja. Näin varmistettiin hyvä vireystila aamuyön tiukoille mutkapätkille. Tässä taas ilmeni Fobban rautainen kokemus ja tilannetaju, kun ehdotti porukalle pientä huilia ja varmisti turvallisen suorituksen maaliin saakka.

Joensuun tauon jälkeen koko ryhmä oli hyvin virkistyneenä valmiita viimeiseen taistoon. Kovat syheröt heti alun pimeydessä, tekivät ajosta tarkkuutta vaativaa, mutta erittäin mielenkiintoista. Pyörällä pikkuteitä kantatessa, on alati vaarana mutkissa vaaniva hiekka tai muut epäpuhtaudet. Spyderillä tätä ongelmaa ei ole, vaan voi työntää sydämen kyllyydestä täysin turvallisesti.

Pari kertaa tiukassa 90 asteen mutkassa (kun tarkoituksella vedin hiukan ylikovaa) ajonhallinta puuttui peliin, muuten laite liimautuu tiehen kuin tauti. Yritteliäs ajotyyli vaatii reipasta painonsiirtoa koko ajan, joten ajaminen on todella fyysistä, mutta menee! 

Ha haa, mieletöntä.

                                         Hanhivirran lossilla puolen yön jälkeen.

Aamuyöllä Puumalan tankilla. Silta on komea valaistuna.

Aamu valkeni jälleen aurinkoisena ja lämpimänä. Lähestyimme läpi Mäntyharjun ja Jaalan idyllisten maalaismaisemien kohti Kausalaa, joka oli Mutkaperse-ajon maali. Loppukilometreillä alkoi näkyä pieniä merkkejä "tuhansien" mutkien kuluttavasta vaikutuksesta ajopeleihin. Yhden pyörän eturengas alkoi olla siinä pisteessä, että marssinopeus oli syytä laskea varsin maltilliseksi.

Laskeutuessamme loivaa alamäkeä, kun lopulta näimme ABC:n kyltit, varmuus ajon suorituksesta tulvahti kuskien ajatuksiin. Hillittyjä tuuletuksia ja hyväksyviä käsimerkkejä; olimme MUTKAPERSEITÄ.

Tapahtuma kokonaisuutena oli erittäin onnistunut ja mieleenpainuva. Kaikki meni hienosti suunnitelmien mukaan eikä vastoinkäymisiä ilmaantunut. Ajo oli vaativa, mutta ehkä kuitenkin helpompi kuin omat ennakko-odotukset.

Kiitokset Fobballe asiantuntevasta opastuksesta ja ryhmän vetämisestä, sekä koko Mutkaperse-porukalle ikimuistettavasta ajosta. Olette te KOVIA!  

Fiilikset korkealla, Mutkaperseiden hurja joukko Kausalan ABC:llä maalissa. Tästä lähdettiin jatkamaan kukin omiin suuntiimme, pari kuskia suuntasi itään päin.

SS1000 Rovaniemen kehätie

Kun nyt tälle linjalle tuli lähdettyä, niin nimetään näitä rautaperseajoja aina tilanteen ja tuntemusten mukaan.

Talvinen onnistunut kurvailu sai jatkoa juhannuksen aatonattona suoritetulla perus-tonnisella. Jo aiemmin olin päättänyt tehdä suorituksen vanhalla sotaratsulla (ei -norsu), ja siis uudistaa suhdetta vanhaan ja luotettavaan matkakumppaniin. Halusin ajella Lapin yöttömässä yössä nauttien täysin päinvastaisesta tunnelmasta, kuin kaamoksen pimeydessä. Reitiksi tuli "kehä" Rovaniemen ympäri.

                                          "Rovaniemen kehätie"

Huollot tehtynä, eli öljyt ,vaihdettu, mopo pesty ja puunattu, ketjut rasvattu sekä viime hetken järkevyyden puuskassa vaihdetut uudet renkaat. En kehtaa mainostaa, mutta osoittautuivat ajossa lupausten mukaisiksi sadekelin renkaiksi. Ei tämä FZR juurikaan häviä ajettavuudessa nykykyykyille, mitä nyt vähän painavampi!  

Tankkilaukulla, kaasukäden lepuutin lärpäkkeellä ja sähköistetyllä lämpöliivillä FZR on jo melkoinen matkapyörä. Joskus silloin aikojen alussa ensimmäisillä reissuilla kuvitteli pääsevänsä nopeasti perille, kun ajoi reippaasti ja pysähtyi vain tankkaamaan. Jep, yhtään nopeammin ei pääsyt, oikean käden sormet vain katosivat viikoksi jonnekin ja ukko oli rättiväsynyt. Tällä pelillä mennään taukoja pidellen, mieluiten alle 100 km välein; pari minuuttia jumppaa ja venyttelyä. Ei iske puutuminen eikä väsy.

Aamulla aikaisin 04:00 lähtö aivan huikeassa auringonpaisteessa. Aloitustankkaus tutussa paikassa Oukun nesteellä. Tankki ja tankkilaukku täynnä, korkea kuorma meinasi yllättää innokkaa RP-kandidaatin, joka riuhtaisi pyörän sivujalalta pystyyn. No niin, vähän rauhoitutaan nyt...  Vanhansillan yli ja kohti Kemiä, tästä se lähtee.

                                          Tankilla Kemissä.


Pysähdyksiä ja tankkauksia tuli usein, joka piti ajon nautittavana ja rentona. Koko vuorokaudeksi oli luvattu hienoa säätä ja sellaisessa matka jatkui Oulun kautta kohti Kajaania ja siitä edelleen itäpuolta Kuusamoon päin. Kajaanin paikkeilla olin noin puoli tuntia edellä omaa aikatauluani ja siis kasvattanut hyvin turvamarginaalia 24 h rajaan, jos ajaminen käy vaikeaksi vuorokauden loppupuolella. Enhän ole aiemmin ajanut RP-ajoa tällä pyörällä.

                                         Ouluntulli.

Se Kopteri Hyrynsalmella.

Nautiskellessa ja maisemia katsellessa yhtäkkiä iski hirmuinen epäilys, ettei kaikki ole kunnossa. Olin unohtanut tankata suunnitellusti Suomussalmella ja olin jo hyvänmatkaa useamman kymmenen kilometriä ohi! Ajaessa mietin tilannetta, en tietenkään halunnut heti pysähtyä turhaan. Olikos Kuusamon välillä tankkauspaikkoja… onhan niitä oltava kun muuallakin on vähän väliä. Ei perhana, en muista. Pakko pysähtyä ja soittaa kysely. Kiitos, kuulemiin; ei siellä mitään ole ennen Kuusamoa ja en sitten näköjään aamulla täyttänyt mukana olevaa varakanisteriakaan. Tällä tankin koolla ja edellisestä tankkaamisesta ajetuilla kilometreillä ei ole mitään mahdollisuutta päästä perille. Pyörä tulosuuntaan ja takaisin, siinä meni hyvällä mallilla oleva aikataulu.

Tankkauksen missaaminen Suomussalmella aiheutti hetkellisen epäuskon ajan riittävyydestä koko suoritukseen. Todennäköisesti taukojen pituus vain kasvaa loppua kohden, väsymyksen hiipiessä jäseniin. Matka jatkukoon, katsotaan sitten myöhemmin, miltä näyttää. Pääsehän sitä vaikka Kemijärveltä suoraan kotiin, jos alkaa näyttää liian pahalta.

Parit itikat katteissa, Kuusamoa kohti.  Tämän jälkeen kamerasta/ kännykästä loppui akku, harmillisesti yökuvat jäivät ottamatta.

Homma alkoi taas luonnistua ja ajo maittaa. Kemijärven kääntöpisteellä aikataulu näytti mahdolliselta ja kurvasin kohti pohjoista Sodankylään ja edelleen Inariin. Inarissa Nesteellä tankkaus ja kunnon motoristin ateria, eli hamppari. Tällä jaksaa.

Paluu nelostietä Sodankylään, käännös oikealle kohti Kittilää. Tie 80 kulkee tuohon kellonaikaan yöllä juuri vasten keskiyön aurinkoa. Yhdellä kädellä ohjaten ja toinen käsi lippaan; siinä tuli suoritettua ohimarssia puolen tunnin verran. Kyllä näille maisemille ja auringolle voi tehdäkin kunniaa. Toinen hauska ilmiö oli tien päällä lentävät sääskiparvet. Aluksi näytti kuin olisi usva tai savu leijunut tien päällä, mutta ropina visiiriin ja pyörään kertoivat asian oikean laidan. Vasten paistanut aurinko tehosti parvien dramaattisuutta. Tämän pätkän jälkeen edestäpäin katsottaessa ei enää ollut varmuutta pyörän väristä, joku harmahtavan ruskea?

Siitä Ylläksen ohi Kolariin tankille ja Pelloon, Pellosta viimeinen pätkä maaliin. Aikataulu piti edelleen eikä ehtimisen suhteen pitäisi olla ongelmia, ellei jotain odottamatonta tule eteen. Viitisenkymmentä kilometriä Pellosta odottamaton sitten tuli; pitkän suoran päässä näin vastaan tulevan auton ja samalla poro eteen. Törmäys tapahtui hyvän matkaa ennen kuin ehdin kohdalle, minulla oli aikaa hidastaa ja katsella ympärille. Autoja oli tulossa useampia, jotka pysähtyivät auttamaan. Ajoin hiljaa kohdalle, autoilijat olivat jo tarkastamassa vahinkoja, ihmiset näyttivät olevan kunnossa. Sitikan keula levisi pitkin tietä ja väistelystä huolimatta ajoin lasin tai muovin yli. Vaikka muuten tarvetta pysähtymiseen ei ollut, piti kuitenkin vetää sivuun ja tarkastaa renkaat.

Lopputankkauksella olin siinä kolmen maissa, samalla mittarilla mistä lähdin. Kilometrejä 1649 ja sertifikaatti onnen toivotuksin.