SS 2000 Nordkapp - Laitila

1. ajovuorokausi Nordkapp.

Perinteisiin kuuluu ajaa vähintään yksi keskiyön auringon reissu ja nauttia valoisasta vuodenajasta. Tällä kertaa kohteeksi tuli Nordkapp, siellä on pitänyt käydä jo kauan.

Alunperin ajattelin jättää ajamisen yhteen perustonniseen, mutta teinpä sitten valmiiksi toisenkin reitin, ajatuksella mahdollisimman nopea. Muutenkin koko suoritukseen lähteminen oli melkoista arpomista. Välillä ajatuksissa pyöri suorittaa ensimmäinen useamman vuorokauden ajo, sitten taas tuntui ettei taida pystyä. Lisäksi kulkupeli vaihtui useita kertoja; illalla olin vielä lähdössä FZR:llä, mutta aamulla hyppäsin kuitenkin Spyderin selkään. Jaa, näinkös tämä menikin (nokun sitä sadetta ja kylmääkin on tiedossa ja on se niin rankkaa kyykyllä ja...tekosyitä riitti).

Aamulla aikaisin matkaan Oukulta kohti Leviä ja Kilpisjärveä. Keli kirkas, muutama aste lämmintä. Kerpiiliin lisää hönkää, niin eipä tunnu missään. Kilpiselle saavuttaessa sade alkoi ja muutenkin maisema oli harmaa. Kilpisjärvessä jäätä, rannassa pieni sula alue. Viikon päästä täällä hiihdetään kilpaa. Huoltis ei ollut vielä auki, eikä huvittanut syödä eväitä vesisateessa. Pihassa oli onneksi myytävä grillikota, johon menin tauolle. Siinä sitä mietti kädet jäässä, että onkos tässä mitään järkeä.

Kilpisjärven tauko. Järvi jäässä ja taivaalta tippuva lähes samassa olomuodossa.

Tankkauksen jälkeen Norjan puolelle ja kohti Altaa. Merenrantaa kohti ajaessa muisti, miten korkealla Kilpisjärvi oikeastaan onkaan. Suomen korkein tienkohta 565 m on juuri ennen Kilpisjärven kylää.  Nyt lasketeltiin välillä melkoista serpentiiniä alaspäin. Ja vettä tuli! Lämpötila pyöri siinä neljän viiden asteen paikkeilla.

Alta on kumma paikka. Ympärillä on karua pohjoisen maastoa ja yhtäkkiä tuohon karuuteen ilmestyy kuin vihreä keidas. Kaupunki on todella viihtyisän oloinen ja vehreä. Altasta eteenpäin auriko paistoi, mukava ajokeli.

Nordkappia lähestytään kymmeniä kilometrejä vuonon reunaa pitkin. Maisemat ovat aivan huikeat. Pakko oli pysähtyä muutaman kerran filmaamaan todistusaineistoa. Liikennettä oli melkoisesti, autoja, matkailuautoja ja mopoja. Honninswåg on viimeinen varsinainen kylä ennen Nordkappin niemeä ja varmasti tuttu paikka kaikille NG-kuskeille.

Lähestyminen Nordkappiin.

Honningswågin kylällä rantaa lähestyi LNG-tankkeri.

Niemen nokka oli turvoksissa porukkaa ja varsinkin matkailuautoja. Ystävällinen Italialainen herrasmies matkailuautosta tuli juttusille ja kertoi omistavansa FJR:n kotona. Tarjoutui sitten ottamaan kuvan, josta suuri kiitos.

Tyyriin näköinen RP-kuski poseeraa Nordkapin rantakalliolla.

Nordkappiin mennessä saa varautua erilaisiin maksuihin, ensin on tietulli (kumpaankin suuntaan) jo hyvissä ajoin. Sitten tulee aluemaksu niemen kärjessä. Tämä oikeuttaa 48h oleskeluun alueella ja on tavallaan leirintämaksu. Tällä kertaa ei ollut aikaa pitempään leiriytymiseen.

Pohjoisen Jäämeren rantojen jylhyyttä.

Alue täynnä matkailuautoja. Ainakin maisemat kohdillaan tässä leiripaikassa.

Paluu tapahtui Lakselvin kautta, jossa taas alkoi sataa kuin saavista. Siitä vain eteenpäin Karasjok, Karigasniemi, Inariin tauolle. Sodankylässä Kitisen rannala jo taas aurinko paistoi. Kotona lopetuksessa hyvissä ajoin ennen määräaikaa. Tästähän voisi koettaa ajaa vielä toinen vuorokausi. Lopullisen päätöksen teen aamulla 5 h unien jälkeen.

Sodankylän filmifestivaaleilla kuvataan nyt Spyderiä Kitisen rannalla. Kylällä porukat pörräsi juhlatunnelmissa.

Vuorokaudesta jäivät mieleen mahtavat Norjan maisemat, ainakin kymmenen tunnelia (kun ajaa Kilpisjärven - Altan kautta) ja vaihteleva keli. Tuuria oli taas, kun koko Nordkapin alue oli aurinkoinen. Hieno päivä kerta kaikkiaan !


2. ajovuorokausi Laitila.

Toinen ajovuorokausi oli suunniteltu periaatteella nopea. Ei siis ollut mitään kunnianhimoa maisemien tai reitin haastavuuden suhteen. Halusin vain saada mahdollisimman paljon lepoaikaa omassa sängyssä, ennen uutta yritystä. Kuitenkin teki mieli ajella nimenomaan pitkin Pohjanmaata, kun se seutu on meikäläiselle hivenen oudompi. Nelostietä ja Itäsuomea on tullut koluttua enemmänkin.

Herätyskello soitti puoli tuntia ennen suunniteltua lähtöaikaa. Hitto, kun on tukkoinen olo. Jos aamukahvin jälkeen ei kone käynnisty, painun takaisin pehkuihin ja vedän peiton korville. Sumppi ja leivät tekivät tehtävänsä ja olin uutta intoa täynnä. Nyt on ehdottomasti päästävä tielle ja ajohommiin.

Samana päivänä oli IBA:n kuukausikahvit Raippaluodossa ja reittini kulki siitä vierestä. Aikataulutus meni sen verran sivuun, ettei tällä kertaa ollut mahdollista poiketa kahville. Runsaasti Rautaperseitä tuli etelästä päin vastaan näemmä kahvit mielessään. Mukavaa, kun porukan tunnistaa huomioliivistä jo kaukaa, niin saa morotettua asianmukaisesti. Muroleen kanavalle sitten lähden kahvittelemaan, ja tietysti Rovaniemellä.

Laitila tuli tarkastettua ja siitä välittömästi keula kohden pohjoista. Oikeastaan aika hienoa tämäkin, vetää leveää ja viivasuoraa baanaa peltojen keskellä. Tuli ihan mieleen Trans Canada, kai tämä on sitten Trans Pohjanmaa (huono ;).

Jossain lakeuksilla. Tuonne pilven alle pitäisi lähteä. Ei kait se auta ku baanalle.

Lopetuksessa suunnitelmien mukaisesti. Ajo tuli vetästyä lähes gold-tahtiin lyhyillä tauoilla. Keskinopeus pysyi hyvänä, kiitos vakionopeussäätimen ja vähäisen liikenteen. Pieni 10 min viive tuli, kun kasitie oli hetken poikki onnettomuuspaikan raivauksen takia. Ilmeisesti oli täräytetty ojanpientareita niittävän traktorin perään.

Kahden vuorokauden ajo oli  huomattavasti rankempi kuin perustonni. Asetin itselleni muutaman kontrollipisteen, jossa kuulostelin tuntemuksiani ja jaksamista. Väkisin en väännä kahta vuorokautta, ellei oikeasti huvita tai pysty. Ekan lenkin lopetus, toisen lenkin aamun herätys, aloitustankkauksen jälkeinen 100 km, olivat check pointteja. Lopulta itse suoritus meni kohtuullisen juohevasti, mutta rasituksen kumuloituminen loppua kohden yllätti armottomuudellaan. Kolmatta vuorokautta tässä vireessä ei olisi tullut (eikä ollut kyllä suunniteltukaan).

Nyt on kahden ajon paperit sisässä, odotellaan raadin tuomiota. Seuraavaksi suunnitelmissa IBA Ralli FZR:llä, mikäli järjestetään heinäkuun aikana.

PS. Ajo hyväksytty, 3318 km.

SS2000 Nordkapp reitti.

Viikatemiehen huitaisu.

Päätin aikanaan, että en tässä blogissani ala saarnaamaan. Nyt teen poikkeuksen, tarkoituksella muistuttaa kanssa perseilijöitä alati vaanivista vaaroista.

Hengen lähtö oli enemmän kuin lähellä, kun edellä ajaneen kuorma-auton lavalta romukuormasta nelostiellä lensi 80 km/h nopeudesta 1,5 X 1,5 m lämpölasi tai ehkä linja-auton sivuikkuna eteeni tielle. Lasi murskaantui n. 20 m edessäni tielle miljooniksi paloiksi. Onnekseni / sattumalta oli jopa normaaliakin pitempi välimatka edellä ajavaan, eikä lasi osunut. Mopoilija on tässä aina häviäjänä.

Pysäytin kuljettajan seuraavaan risteyksen ja puhuttelin tuoreeltaan. Teksti ei ole painokelpoista. Tein ilmoituksen viranomaisille. Palokunta kävi siivoamassa tien lasimurskasta, onneksi ei tarvinnut siivota muuta.

Amerikkalaiset ystävämme ovat viisaasti jo aikanaan todenneet asian:

" 24.   Do you want to live? Stay away from trucks!" Jos tahdot elää, pysy etäällä rekoista!

Voiko sen paremmin sanoa.

JK. Osa 2. Käsittämättömästi jo toinen kerta pienen ajan sisään (16.7.2012) tavaraa tulee tielle eteen! Tällä kertaa 3 km ennen Lappeenrantaa Mikkelistä päin, Venäläisen rekan koko takaseinä irtoaa ja putoaa tielle liukuen vastaantulijoiden kaistalle ja siitä sillankaiteeseen. Onneksi juuri silloin ei tullut ketään vastaan, varsinkaan pyörällä. Olimme perheen kanssa autolla liikkeella ja aiemmasta viisastuneena piiiiitkä turvaväli. Sama proseduuri kuin edellisellä kerralla ja poliisit hoitivat loput.

Eikö nämä kuskit enää varmista kuorman kiinnityksiä vai mistä tämä johtuu, perkele?

SS 1000 Spyder-kimppa-ajo/ IBA Superviikonloppu

Superviikonlopun kovan tavoitteen innoittamana, päätettiin porukalla lähteä yrittämään perus-tonnista kohteena Mikkelin tapahtumakeskus. Allekirjoittaneen toimiessa jonkinlaisena ryhmänvetäjänä, reittisuunnitelma ja ajon toteutus tehtiin tavoitellen Suomen ensimmäistä Spyder-kimppaa. Mukaan lopulta ilmoittautui viisi urhoollista kuskia.

Matkaan lähdettiin lauantai aamuna klo 04:00. Tämä aikaisen aamun aloitus tuntuu sopivan parhaiten, eihän silloin tarvitse valvoa yhtään täyttä yötä. Kelikin sattui kohdalleen (jälleen kerran! kyllä vielä tuuri joskus kääntyy), aurinkoista ja mukavan lämmintä päiväsaikaan. Aamuyöstä ennen Rovaniemeä mittari painui +3 asteen paikkeille. Siinä vaiheessa niillä kuskeilla, jotka luottivat luomuun, alkoi kylmä hiipiä ytimiin.

Eka tauko Pudasjärvellä, kaikki intoa piukassa.

Ensimmäisellä tauolla Pudasjärvellä aikataulun mukaisesti. Ajo eteni heti sujuvasti ja näillä korkeuksilla ei yleensä ole pelkoa liiasta liikenteestä. Ei nytkään. Jäniksiä tuntuu olevan tänä vuonna tavallistakin enemmän, välllä sai pujotella ihan tosissaan. Myös pari porotokkaa oli majoittuneena tienviereen ja tielle. Ihan vain vinkkinä ajoja suorittaville; kannattaa hidastaa reilusti tai pysäyttää tarvittaessa, kun poroja näkyy. Yleensä aina joku saa päähänsä ylittää tien. Onneksi porot ovat hitaanlaisia liikkujia, eikä ne säntäile kuin peurat tai hirvet.

Kolinportilla päivää paistattelemassa.

Kolinportilta suunnattiin Savonlinnan kautta Mikkelin tapahtumakeskukseen. Siellä Fobba kumppaneineen oli ottamassa vastaan ajajia. Vastaanotto oli lämmin ja tuttuja näkyi paikalla. Kovasti "filmi paloi" ryhmäämme kuvatessa, muutama otos löytyy IBA:n kuvagalleriasta. Siinä hetki vaihdettiin kuulumisia, kunnes porukka rullasi jälleen tien päälle. Kiipeäminen kohti pohjoista alkoi.

Kuopiossa näyttävä RT-rivistö.

Jyväskylän kautta koukattiin ja sieltä tarvittava kulmakuitti. Takaisin omaa jälkeä alkumatka, kohti kalakukkojen kaupunkia. Savon sydämeen saavuttaessa on hyvä pätkä moottoritietä ja Kallan sillat. Vielä siinä on paikallaan metalliritilä, jonka äänen yliajaessa muistaa aivan poikasesta saakka. Mahtaneeko remontin yhteydessä hävitä tuo "kulttuuriperintö".

Spyderillä liikkuessa ei voi välttyä ympäristön huomiolta. Jälleen joka paikassa riitti kiinnostuneita kysyjiä ja erityisesti viiden laitteen pituinen letka herätti ihmetystä. Kassalle mennessä kuulin sanan vaihtoa kassaneidin ja vanhemman herrasmiehen välillä. Herra oli vahvasti sitä mieltä, että kyllä tuo on moottoripyörä, kassa taas oli toista mieltä. Niin, mikähän se oikein on...

Osa lähtövalmiudessa.

Seuraava etappi lyhyen siirtymän jälkeen Iisalmessa, josta myöskin tarvitaan kulmakuitti. Ajelimme tietysti letkassa kaupungin keskustan läpi edelleen kohti tietä numero 27 määränpäänä Ylivieska.

Iisalmen Marjahaka. On ylivoimaisen vaikeaa saada kaikki kuskit yhtäaikaa samaan kuvaan.

Illemmalla Pohjanmaalle saavuttaessa kylvötyöt näyttivät olevan täydessä käynnissä. Traktoreita ja työkoneita pellot täynnä, tiellekin niitä riitti. Parissa kohtaa tuli tielle valtava pölypilvi, joka sumensi näkyväisyyden lähes täysin. Maanviljelijöillä kiireiset ajat.

Eteemme sattui kylän pinnassa traktori leveä työkone perässään, eikä ohittamiseen ollut mahdollisuutta. Nuoret isännät siinä kahdestaan olivat vaihtamassa palstaa. Peilistä huomasivat letkamme takanaan ja kumpikin pyöri kuin hyrrä traktorin kopissa. Hetken päästä kääntyivät pellolle ja meille aukeni vapaa baana.

Superviikonlopun organisointi oli saanut runsaasti Rautaperseilijöitä liikkeelle, tämän pystyi todentamaan myös tien päällä. Osalla oli IBA-liivi ja joidenkin kuskien iloisista morotuksista pystyi päättelemään heidän olleen samalla asialla. Mukavaahan tämä. Tosin sain jälkeenpäin Lappeenrannan suunnalta viestiä  huonommastakin tuurista. Tutulta oli matka katkennut vain satakunta kilometriä ennen maalia tekniseen vikaan. Loppuosuus jatkui sitten kaverin kyydissä istuen. Harmitus keskeytyksestä oli luonnollisesti suuri. No, RP-ajo on myös tekninen laji.

Maalissa Rovaniemellä. Kameramies tärisee niin innoissaan onnistuneesta ajosta , että kuvakin on sumea.

Matka sujui todella hienosti, ilman pienintäkään vastoinkäymistä. Hieno suoritus kaikilta kimpan osallistujilta, varsinkin kun kyseessä oli ensimmäinen Rautaperse-ajo. Uskoisin, että osa jäi kerrasta koukkuun näihin pitkän matkan reissuihin.

Perillä lopetuksessa oltiin klo 02:31, joten aika riitti mainiosti. Paperit ovat lähteneet hyväksyntään ja sitten nähdään onko suoritus virallisesti hyväksytty. Ensimmäinen Spyder-kimppa on kuitenkin ajettu ja jatkoa toivottavasti seuraa.

PS. Spyder-kimppa hyväksytty, 1646 km ja neljä uutta rautapersettä samalla kertaa.

SS 1000 Spyder-kimppa reitti .

Harri bongattu Napapiirin Shellillä. Miehellä Uuden Vuoden Ajo päällä. Matka edennyt suunnitellusti ja laitteet toimivat. Suuntasi kohti etelää 16:45, hivenen aikataulusta edellä, vaikka kertoi ajon edenneen kelistä johtuen hitaammin kuin suunnitelma.

Tsemppiä suoritukseen!

PS. Varmalla suorituksella mies maalissa  etelässä ja vuoden 2012 todennäköisesti ensimmäinen Rautaperse-ajo kirjaantui historiaan. Onnittelut!

Lokakuun kuukausikahvit Pyynikillä.

Pohjoisen ajokelien lähetessä loppuaan, tuli palava halu ajaa vielä viimeisillä keleillä. Tämä oli ns. turistiajona päivän reissu Tampereelle, ei alun perinkään suunniteltu PR-ajoksi. Parisataa kilometriä olisi joutunut lisää mutkittelemaan perus-tonniseen. Olin kuitenkin luvannut itselleni olla iltakymmeneltä saunassa, joten kotiin oli kiire.

Kahvi ja munkki maistuivat, tuttujakin näkyi. Varsinkin oli mukavaa vaihtaa muutama sana "Mutkaperse" Markun kanssa. Siitä sitten keula kohti pohjoista ja nautiskelemaan ajamisesta.

Paluumatkalla iski tekninen murhe sähköliivin mennessä oikosulkuun. Lisäksi tienpinta ylempänä oli jatkuvasti kostea ja nastojen irrottaman bitumin ja pölyn muodostama lieju todella liukasta. Kaasun kanssa piti olla varovainen ohituksissa. Pienistä vastoinkäymisistä huolimatta, kotona aikataulussa ja jo kymmeneltä lauteilla lämmittelemässä. Hieno päätös sulankelin ajokaudelle. Muutenhan kausi jatkuu talviosuudella; Spyderiin nastat alle ja menoksi.

Tällä hetkellä ei ole suunnitelmaa RP-talviajolle, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Ensi kesälle jäi rästitehtävänä ainakin SS 2000 Finland ja myös IBAF:n sopivaan kimppa ajoon olisi mukava osallistua.

                           Pyynikin kk-tapaamisen pyörärivistöä.

                         Näkymä munkin ja kahvimukin yli.

BB 1500 Gold Kanada

Lomien jälkeen tutkailin mahdollisuutta suorittaa seuraava RP-ajo muiden velvollisuuksien yhteydessä vähän erilaisissa maisemissa. Sain järjestettyä asiat niin, että startti tapahtui 18.9.2011 Sherbrookista, Quebecin osavaltiosta Kanadassa.

Tavoitteena oli ajaa BB 1500 kovennettuna Gold-versiona suunnaten Trans-Canada Hwy:tä pitkin itään ja samaa reittiä takaisin. Ensimmäisessä versiossa suunnittelin meneväni Halifaxiin ja todella Atlantin rannalle, mutta tämä vaihtoehto karsiutui hyvin pian aikapulaan. Kun Quebecissa nopeusrajoitus on 100 km/h ja New Brunswikissa sekä Nova Scotialla 110 km/h, ei ole yhtään aikaa hukattavana, eikä mahdollisuutta suuriin nopeuksiin ja aikataulun kiinniottoon.

Ajosuunnitelman tein pikkutarkasti pyrkien maksimi mittaisiin tankkausväleihin, samalla jakaen matkan suunnilleen yhtä pitkiin osuuksiin. Lisäksi tankkauspaikat tuli olla aivan valtatien vieressä. Tankkauspaikkoja Kanadassa kyllä riittää ja useimmat ovat vielä auki 24h, joten ei huolta.  

                            BB 1500 Gold Kanada, reittisuunnitelma B ja toteutunut ajo.

Lauantai-iltana saavuin Sherbrookiin hotellille sen jälkeen, kun olin käynyt hakemassa lainaamani Spyderin, asentanut oman Garminin ja lämmitysliivin johdon paikalleen. Kello kävi kymmentä paikallista aikaa, joten olin ollut matkalla kotoa 22 tuntia. Tulee hyvät pohjat huomisen suoritukseen. Päätä tyynyyn ja herätys klo 5, kuudelta tarkoitus tehdä aloitustankkaus.

Eipä se nukuttanut, olin hereillä jo klo 4 ja päätin aikaistaa lähtöä. Kuittiin tulostui aika 5:13 ja homma käynnissä.

Autoroute 55 N:lle päästyäni kurvasin kohti ensimmäistä kulmapistettä Drummonvillea. Tie laskeutui pieneen solaan ja saman tien iski vastaan läpinäkymätön usva. No niin, hyvin alkoi tämä suoritus. Vauhtia oli välillä alle 50 km/h, sillä ei keskinopeus ainakaan parane. Solaa jatkuu kuutisenkymmentä kilometriä ja toiveita olisi näkyvyyden paranemisesta. Varovasti eteenpäin. Lopulta usva todellakin hellitti ja nopeuden pystyi nostamaan suunniteltuun marssivauhtiin.    

          Tankkaus Drummondvillen kulmassa. Usvasta ei ole tietoakaan ja päivä on valjennut.

Heti ensimmäisistä tankkauksista lähtien tuli selväksi Gold ajon luonne; aikaa taukoihin EI OLE! Reittisuunnitelmani sisälsi ruhtinaalliset 5 min taukoa kohden. Tällä taukojen pituudella on mahdollista ajaa läpi liikennesääntöjä noudattaen ja 24 h aikaraja saavuttaen. Edes teoriassa ei ole ylimääräiseen säätämiseen mahdollisuutta.

Pysähdyksen rutiinit muovautuivat sellaisiksi, että toisella kädellä laskettiin bensaa tankkiin ja toisella kirjattiin kilometrejä sekä syötiin rusina/ pähkinäseosta tai hedelmää sekä juotiin palautusjuomaa. Sitten kamat kasaan, kassalle maksamaan, kuitin tarkistus, Garminin kuittaus ja hanaa. Jos oli tarve käydä tyhjentämässä pilssivesiä, silloin ei ollut aikaa syömiseen ja juomiseen, edellisellä kerralla piti siis tankata kuskia kahden osuuden edestä. Viisi minuuttia on uskomattoman lyhyt aika!

Ajo alkoi kulkea hyvällä rytmillä ja valoisalla mielellä. Sää  hieno (taas); kirkasta ja päivällä parikymmentä astetta lämmintä. Olen aina arvostanut vakionopeussäädintä, mutta näillä teillä se on välttämättömyys. Kiihdytys vitoselle, napsautus cruise control kytkimestä, tuulilasin korkeuden hienosäätö ja sopiva nojaus taakse selkänojaksi asetettuun tankkilaukkuun. Jos vielä nostaa jalat tapeilta eteen alailmanohjainten päälle niin, jiihaaaa amerikan meininkiä.

Ja seuraava risteys/kulma noin 463 mailin päässä… Suoraa ja leveää tietä riittää Trans -Canada:lla.

                       St. Lawrence joki on melkoinen virta, saari keskellä.

                          Lähestyminen toiselle kulmapisteelle Riviere-du-Loup:iin.

                  Tankkauspisteitä on tiheässä ja ne on hyvin merkittyjä, ohi on vaikea ajaa.

Toisella kulmapisteellä Riviere-du-Loupissa olin tehnyt reittisuunnitelman ehkä hiukan ylimalkaisesti ja Garmin ajatti suoraan kaupungin läpi lyhintä reittiä. Siinä jonkin verran ajan hukkaa, mutta suurempi sähellys tuli tankkauksen jälkeen väärän liittymän valinnasta, joka johti Trans-Canada Hwy:n rinnakkaiselle tielle. Onneksi hoksottimet toimivat nopeasti ja seuraavasta rampista takaisin ja oikealle liittymälle. Kokonaisuutena aikaa paloi osapuilleen kymmenkunta minuuttia, näitä sekoiluja ei parane tulla enää yhtään, tai Gold ajon saa unohtaa.

Seuraava tarkempi paikka oli New Brunswicin Meducticissa, josta piti ottaa suffelikuitti mennen tulleen. Muussa tapauksessa karttaohjelma tulkitsee ajetun lyhyempää, joskin huomattavasti hitaampaa reittiä. Meducticin pysähdykset aiheuttivat kaksi ylimääräistä stoppia alle tankkausvälin. Kummallakin kerralla olin jälleen hereillä ja tietysti Garmin myös muistutti.

Kääntöpaikka sattui keskelle maaseutua Nova Scotian Lower South Riverissä. Olisin mielelläni käynyt meren rannalla kääntymässä, mutta matka olisi ollut liian pitkä, eikä ylimääräisiin kilometreihin ollut varaa aikataulun puitteissa.

                           Kääntöpaikka Lower South Riverissä, Nova Scotilalla.

Juuri auringon laskiessa suuntasin takaisin länteen omia jälkiä pitkin. Oikeammin paluu tuntui ennen näkemättömältä tieltä suurelta osin, koska ajosuunnat usein menevät eri paikoissa. Hyvä niin, voi ajaa pitkillä valoilla turvallisemmin. Pimeydessä ajaminen on harvoin hauskaa ja maisemat ovat yksipuolisia. Ainoastaan paikoitellen kaupunkien valot kajastavat taivaalla tai joitain suurempia torneja näkyy.

Tyypillinen piirre yöaikaan oli huoltoasemien ja bensamittareiden lukitseminen. Yleensä piti käydä etukäteen maksamassa polttoaine ilmoittamansa tarpeen mukaisesti, niin mittari aukesi ja antoi sen ilmoittamasi 21 l.

Paluu yön tunteina sujui ongelmitta. Yksi tapahtuma normaalirutiinista tuli siinä puolen yön jälkeen. Ajoin vasenta kaistaa, koska olin juuri ohittanut muutaman rekan. Vastaan tulevan liikenteen vuoksi joutui käyttämään lähivaloja, joten näkemä oli lyhyt. Pimeästä valoihin syöksähti tumma möykky, joka sekunnin murto-osia myöhemmin osui Spydern alakatteisiin vasemmalle. Sen verran ehdin ohjata, ettei rengas osunut, vaan romut jäi tukivarsien alle. Näytti ja tuntui joltain muovipuskurin tai rekan lokasuojan palalta.

Laite pelasi normaalisti, mitään poikkeavaa ajettavuudessa tuntunut, ei aiheuta ylimääräistä pysähdystä.

Viimeinen pätkä Quebecistä Drummondvilleen käynnistyi aikataulusta 10 min jäljessä. Nyt sinkki tiukalle (vaikka onkin sähköinen kaasu), jotta ehtii maaliin ajoissa. Käytännössä aikataulua ei voi enää ottaa kiinni, vaan matkaa on lyhennettävä. Garmin näytti jatkuvasti saapumisajan 10 min liian myöhään. Okei, ajan niin pitkälle kun uskallan ylittämättä aikaa ja toivon, että matka riittää. Olin laskenut muutaman kymmenen kilometrin marginaalin ja mikäli kaikki miinat tuli suunnitelmasta eliminoitua, pitäisi matkan riittää hivenen lyhennettynä.

Tiirailin huoltoasemia, viimeiseen 25 kilometriin ei ollut ainuttakaan. Epätoivo alkoi jo hiipiä mieleen, samalla kun seurasin kellon kulkua. Drummondvillen valot kajastivat taivaalla, eikä vieläkään asemaa; ei tämä taida onnistua. Sitten…neljä minuuttia ennen ajan täyttymistä, IRVING ja aivan tien vieressä. Iso mittarikenttä, eikä ketään paikalla.

Hirmu vauhdilla kurvaten pihaan ja letkua repimään, juosten sisälle ja kailottamaan että otan 20l regularia (kun yöllä mittarit kiinni). Ja löisitkö sen kassaan ihan hemmetin nopeasti, please! Myyjä rupeaa siinä juttelemaan jotain takahuoneessa olevalle kaverilleen, niin vielä piti hoputtaa. Please, kaksi minuuttia aikaa, Iron Butt jne…Oui oui, kaveri jo vähän närkästyneenä bongasi bensat ja ojensi kuitin; kellonaika 5:13!!!!

Perhana, nyt kyllä juon tässä kahvit ja syön kunnon leivän. Ihmettelivät varmaan asemalla sekopäistä suomalaista, joka hymyili kuin keksi tai aurinko ja hopötteli käsittämätöntä kieltä itsekseen.

Päivän valjettua kumarruin tarkastelemaan öisen törmäyksen vaurioita ja olihan siinä kuitenkin jotain; vasemman puolen alakate puuttui kokonaan ja syylärin kenno roikkui ainoastaan yläkiinnikkeistään. Onneksi ei nesteet tullet ulos ja matka katkennut ennen aikojaan. No, kyllä tällä voi vielä jatkaa takaisin kaverin tallille (sorry vaan kun tuli vähän jälkiä).

                            Aamun sarastaessa lopetustankkaus ja liivi näkösälle.

Aika siis riitti, matkasta ei ollut varmuutta. IBA ystävällisesti lainasi spottia reissulle mukaan, joten Timo nopeasti tarkasteli matkan riittävyyttä piirtyneiden täppien perusteella. Ei hyvältä näyttänyt. Otin vielä varmistuksena parit kuitit paluumatkalla hotellille, joten toivottavasti käteen jäisi ainakin tavallinen BB 1500.

Yllättäen spotti oli jättänyt alusta ja lopusta melkoisesti matkaa pois ja virallisessa tarkastuksessa matka riitti. Myöhemmin postista tuli sertifikaatti ja onnittelut. BB 1500 Gold oli plakkarissa. Hyvä reissu kaikin puolin ja jännitystä riitti loppuun saakka.

Enää en ihmettele hurjia päivämatkoja, joita Pohjoisamerikkalaiset ajavat. Näillä teillä se on täysin mahdollista, eikä rasita läheskään niin paljon kuin meikäläiset tiet. Kyllästyminen tosin saattaa vaivata.

Joskus Trans-Canada päästä päähän 75 h… ?

PS. Hyvältä näyttää keväällä saatu lätkä.



SS1000 Mutkaperse.

Kesäloma vei jälleen Itäsuomeen ja Suomen Rivieralle. Yksi parhaita kesäisiä näkymiä on Lappeenrannan satama ja rantabulevardi. Tästä tukikohdasta voi tehdä pistoja innostuksen mukaan. Alun perin heinäkuun suunnitelmassa oli ajaa SS 2000 Finland, mutta vireillä ollut IBAF:n organisoima mutkaperse-ajo kiinnosti enemmän. Tiedustelin, josko porukkaan mahtuisi ja jos vielä Spyderillä huolittaisi mukaan. Vastustusta ei ilmennyt, joten mukana oltiin.

Lähtöä siirrettiin muutama kerta, osallistujien kiireiden vuoksi ja lopulta matkaan päästiin tiistaiaamuna 2.8.  Joutsenon Seolta. Osa porukkaa oli tullut edellisenä iltana majataloon, me muut lyhytmatkalaiset ajeltiin aamusta paikalle. Mutkittelijoiden kokonaisvahvuus oli viisi pyörää, Fobban toimiessa ryhmän vetäjänä.

                                         Viimeiset ohjeet ja neuvot ryhmäläisille Joutsenon majatalolla.

Mutkaperse-ajo oli minulle järjestyksessään kolmas RP-ajo ja ensimmäinen kimppa. Yleensä on tullut vedettyä omassa yksinäisyydessä, ihan jo mukavuus syistä. Silloin kun menee soolona, voi suunnitella ja toteuttaa ajon mielensä mukaan, sekä huolehtia vain itsestään.

Heti aamun ensi minuuteista lähtien huomasin, kuinka väärässä voin olla porukassa ajamisesta; nämä kaverit ovat aivan pro-ryhmä ja taatusti kaikki ovat paremmin hommasta perillä kuin itse. Tuntui suorastaan etuoikeutetulta kuulua tähän ryhmään.

Aurinko säteili kilvan hymynaaman kanssa, kun kurvasimme kutostielle ja kohti ensimmäistä kulmapistettä. Ajo lähti heti sujumaan ja rytmi löytyi. Mukavan näköistä seurata edellä kulkevan pyöräletkan etenemistä. Vetovuorot jakaantuivat halukkaiden kuskien mukaan ja kuka kulloinkin tunsi kyseisen tienpätkän. Mutkaa ja risteystä oli riittämiin!

                                         Mäntyharjulla tauko.

Ajo eteni Etelä-Savon kautta kohti Pohjanmaata ja sieltä edelleen Puolangan korkeudelle. Korkein kääntöpiste oli siis lähes kotinurkilla. Itäkautta jatkettiin kohti etelää ja yön vaativia tunteja. Kokonaisuutena ajo oli edennyt tähän saakka mallikkaasti ilman minkäänlaisia murheita tai ongelmia kaikkien ajajien osalta.

Aikataulu oli kohtuullisen tiivis ja välillä jouduttiin hieman kiristämään marssinopeutta, jotta saatiin riittävä turvamarginaali pimeän osuudelle. Muutenkin oli oletettavaa, että mutkatiet verottavat kuskien voimia normaalia enemmän ja siten taukojen pituudet saattavat kasvaa loppua kohti. Porukalla päätettiin Kolinportilla edetä muutettua reittiä suoraan Joensuun avoinna olevalle ABC huoltamolle lämmittelemään ja tankkaamaan kuskeja. Näin varmistettiin hyvä vireystila aamuyön tiukoille mutkapätkille. Tässä taas ilmeni Fobban rautainen kokemus ja tilannetaju, kun ehdotti porukalle pientä huilia ja varmisti turvallisen suorituksen maaliin saakka.

Joensuun tauon jälkeen koko ryhmä oli hyvin virkistyneenä valmiita viimeiseen taistoon. Kovat syheröt heti alun pimeydessä, tekivät ajosta tarkkuutta vaativaa, mutta erittäin mielenkiintoista. Pyörällä pikkuteitä kantatessa, on alati vaarana mutkissa vaaniva hiekka tai muut epäpuhtaudet. Spyderillä tätä ongelmaa ei ole, vaan voi työntää sydämen kyllyydestä täysin turvallisesti.

Pari kertaa tiukassa 90 asteen mutkassa (kun tarkoituksella vedin hiukan ylikovaa) ajonhallinta puuttui peliin, muuten laite liimautuu tiehen kuin tauti. Yritteliäs ajotyyli vaatii reipasta painonsiirtoa koko ajan, joten ajaminen on todella fyysistä, mutta menee! 

Ha haa, mieletöntä.

                                         Hanhivirran lossilla puolen yön jälkeen.

Aamuyöllä Puumalan tankilla. Silta on komea valaistuna.

Aamu valkeni jälleen aurinkoisena ja lämpimänä. Lähestyimme läpi Mäntyharjun ja Jaalan idyllisten maalaismaisemien kohti Kausalaa, joka oli Mutkaperse-ajon maali. Loppukilometreillä alkoi näkyä pieniä merkkejä "tuhansien" mutkien kuluttavasta vaikutuksesta ajopeleihin. Yhden pyörän eturengas alkoi olla siinä pisteessä, että marssinopeus oli syytä laskea varsin maltilliseksi.

Laskeutuessamme loivaa alamäkeä, kun lopulta näimme ABC:n kyltit, varmuus ajon suorituksesta tulvahti kuskien ajatuksiin. Hillittyjä tuuletuksia ja hyväksyviä käsimerkkejä; olimme MUTKAPERSEITÄ.

Tapahtuma kokonaisuutena oli erittäin onnistunut ja mieleenpainuva. Kaikki meni hienosti suunnitelmien mukaan eikä vastoinkäymisiä ilmaantunut. Ajo oli vaativa, mutta ehkä kuitenkin helpompi kuin omat ennakko-odotukset.

Kiitokset Fobballe asiantuntevasta opastuksesta ja ryhmän vetämisestä, sekä koko Mutkaperse-porukalle ikimuistettavasta ajosta. Olette te KOVIA!  

Fiilikset korkealla, Mutkaperseiden hurja joukko Kausalan ABC:llä maalissa. Tästä lähdettiin jatkamaan kukin omiin suuntiimme, pari kuskia suuntasi itään päin.