SS2000 Finland

Tämän kesän ajosuunnitelmat ovat kariutuneet yksi toisensa jälkeen, ensin Superviikonloppu meni mönkään ja heti perään muut kiireet sotkivat Sevettijärventien kimppaan osallistumisen.

Siispä kaivoin esille vanhan 2000F suunnitelman, joka on siirtynyt vuodesta toiseen. Kun vielä Rautaperien kuukausikahvit oli (taktisesti) hienosti järjestetty Möhkön Mantalle, tarjous oli vastustamaton. Suomen kiertoon!

Reittisuunnitteluun antoi lisää haastetta lauantain kuukausikahvit ja sen sovittaminen järkevästi aikatauluun. Ainoa vaihtoehto oli lähteä kiertämään myötäpäivään ensin Möhkölle. Kun startti oli klo 6:00, ehti hyvin Mantalle. Hanko ei ollut aikataulullisesti hankala, siellä kohdetodistus sujuu tankkauskuitilla automaatista. Ensimmäinen vuorokausi päättyy Vaasaan hotellin pahnoille klo 3:00.

Aamulla vettä tuli taivaalta siihen tahtiin, että sadepuvulle oli käyttöä. Sadetta riittikin lähes Ilomantsiin saakka. Alku oli suuunniteltu gold tahtiin ilman turhia pysähdyksiä. Mantalle saavuin viitisen minuuttia aikataulusta edellä, joten ensimmäinen pätkä hoitui hienosti.

Paikalla oli jo puolenkymmentä Rautapersettä. Mukavaa oli tavata taas Markku, jo Mutkaperseajosta tuttu kaveri. Olivat ryhmällä kiertämässä SS2000F:a toisin päin. Muutenkin jutellessa kahvimukin ääressä, kuskeilla tuntui olevan erilaisia ajoja päällä; kirjainten metsästystä, 2000Finlandia, tonnista jne. Kiitettävästi oli edustettuina eri paikkakuntia, Lappeenranta, Kuopio, Valkeakoski, Kuusankoski ja Rovaniemi (ja varmasti monta muuta).

Saapuessa jo muutama rautaperse paikalla.

Kalustoa.

Manta itse.

Monella kuulosti olevan joku ajo päällä.

Suuntasin kohti Hankoa kutostien kautta, koska halusin käydä tapaamassa tytärtä Lappeenrannassa. Sadevarusteet olin riisunut Mantalla ja keli olikin siitä eteenpäin aurinkoa ja puolipilvistä. Ukkoskuuro hivotteli Imatran kohdalla, ehti kuitenkin edestä pois pahemmin kastelematta.

Lappeenrannan Simolantien tankkaus.

Lpr:n Ilmailunäytös menossa. Siinä joku Miggi teki silmukkaa ja osui kuvaan pilven raosta.

"I Love Aircraft NOISE!"

Lyhyen ruokatauon ja juttutuokion jälkeen matka jatkui kohti Hankoa. Luumäki on kumma paikka, siinä sataa aina ja yleensä vielä rankemmasti. Tällä kertaa sattui todella raju ukkoskuuro, näkyvyys meni lähes täysin ja vauhti 20 km/h. Muutaman kilometrin matkalla tuli valtavia rakeita ja minulla oli kuuman kelin ohuet hanskat kädessä. Oli niin kuin laakerikuulia olisi ammuttu sormille. Kai tämän mies kestää, en pysähtynyt hanskoja vaihtamaan.

Siitä sujutellen kehäkolmosta Tammisaareen ja edelleen Hankoon. Aikataulu piti hienosti, mitään poikkeavia tapahtumia ei ollut hidastamassa kulkua. Turusta kaveri lähti Guzzillaan vastaan ja tapasimme Hangossa. Pakolliset kuvat ja sitten rantakuppilaan kahville. Minulle ensimmäinen kerta Hangossa, kyllä on hieno paikka varsinkin näin aurinkoisena ja lämpimänä iltana.

Toinen kohde Hankoniemi.

Mukavan näköistä rantaa, ei ehtinyt uimaan. Seuraavalla kerralla.

Vähän aikaa ihmeteltyämme suuntasimme tankille ja kuitti talteen Hangon kohteesta. Seuraavaksi suuntana Vaasa, Salon ja Auran kautta. Alkutaipaleesta Pudasjärvellä Garminin 660 lopetti toimintansa ja jouduin navigoimaan vanhaan tyyliin paperikartalla. No tähän saakka ei paljon tarvinut suunnistaa, mutta nyt tämä sokkelo Auraan ja edelleen Poriin päin näytti haastavalta löytää lyhintä tietä. Eipä onneksi kaverilla ollut kiirettä nukkumaan, vaan ajoi oppaana edellä Auraan paikallisen asiantuntemuksella. Ei ylimääräisiä pummeja eikä ajanhukkaa. Kiitokset ja näemme lomalla.

Hämärä laskeutui pohjaanmaan lakeuksille nautiskellessani ajosta. Tuntui oudolle, kun näin pimeää yöllä; nythän pitäisi auringon paistaa! Suoraa ja peltoa riitti. Ojanpenkkojen ja metsänreunojen tarkkailu oli nyt päätehtävänä. Yritin siinä olla hyvinkin tarkkana ja siitä huolimatta peuran perskeles pääsi yllättämään. Jostain siitä tienvarren heinikosta se lähti ja spurttasi vierelle. Satasen vauhdissa oli sekunnin murto-osan vierellä niin, että kädellä olisi ylettynyt koskemaan. Ei pöljä onneksi juossut eteen, vaan veti täyttä pientareen suuntaisesti. Huh! Nämä elikot on eri maata kuin porot, kisura on yleensä hidas eikä säntää tuolla lailla, toki niitäkin pitää varoa ja väistää hyvissä ajoin. Peuroja näkyi vielä peloillakin ennen Vaasaa.

                                                                  Kautta Huittisten ja...

Vaasaan yöpuulle aikataulun mukaisesti viisi minuuttia myöhässä 3:05. Siitä hotellille ja päätä tyynyyn. Pysähdys yhteensä kuutisen tuntia; herätys klo 8:15, aamupalalle ja toisen vuorokauden aloitustankkaus klo 9:00. Raippaluodon Cafe Compass:iin sain etukäteen sovittua kohdetodistuksen klo 10, jolloin henkilökunta aloitteli aamuisia valmistelujaan. Jälleen minulle käymätön paikka ja aivan upeaa saaristoa. Raippaluodon silta omassa luokassaan, vaikka Jätkänkynttiläkin on kyllä komea. 





Raippaluodon läntisin piste.

Upea maisema ja ilma kohdillaan.

Cafe Compass, Klobbskat.

Lähtiessä ihmettelyä Suomen suurimmasta riippusillasta.

Raippaluodosta kasitie pohjoiseen on enemmän kuin puuduttavaa. No, joskus on pakko painaa nopeinta reittiä, kyllä tässä matka joutuu.  Merkittävin tapahtuma ylös kivutessa oli toisen SS 2000 F porukan kohtaaminen Oulun eteläpuolella.  Kun kerran kierretään eri suuntiin, jossain kohtaa täytyy jälleen tulla kohdakkain. Siinä sitten moroteltiin liikenneympyrässä (eiku kiertoliittymässä). Kohtaamispaikan perusteella näyttivät olevan hyvässä vauhdissa, kun itsekin olin pysynyt suunnitelmassa.

Rovaniemellä tein pikaisen pysähdyksen teatterin parkkipaikalla, johon vaimo toi termarissa kahvia ja voilepiä. Etukäteen ajateltuna henkisesti hankalin paikka, kun vielä matkaa jäljellä ja toisaalta koti parin kilometrin päässä. Ajohalut ja keli olivat kohdallaan ja kun vielä "hallituksen puheenjohtaja" toivotti hyvää matkaa, kyllä tämä ajo loppuun suoritetaan.

Nelostietie vetää hyvin, niinpä marssivauhti maksimissa sääntöjen ja rajoitusten mukaan. Pohjoisen hiljaiset tiet ja keskiyön aurinko on silkkaa nautintoa; ajatusten virtaa, tajuamatta reitin yksityiskohtia. Lopulta Nuorgamissa automaatilla, josta kulmakuitti.

Sen verran viileää alkoi olla, että päätin laittaa lämmityksen päälle. Pari kilometriä menikin mukavasti, kunnes lämmöt katosi. Voi perkl... kannattaa aina lähteä ajoon kokeilematta uusia virityksiä.

Utsjoen silta, eli Saamen silta Norjaan.

Paluumatkalla Utsjoelta ajo sujui mallikkaasti Sattaseen saakka, jossa uni pyrki vastustamattomasti silmään. Siinä kohtaa ei kannata pyristellä vastaan, vaan IBA motelli kutsui Kotisuvannon kohdalla. Pikku tihkusateessa katsoi ojanpenkalta vähiten pas..isen paikan, johon syrjälleen. Kännykkään 15 minuutin päähän herätys ja visiiri kiinni (ei sada naamaan, eikä itikat kuppaa).

Lopulta Oukun Nesteellä lopetuksessa tuntia ennen määräaikaa. Kokonaisuutena paras Rautaperseajo, jonka olen tehnyt. Keli hyvä ja vaihteleva, samoin kotimaan kauniit maisemat. Aivan huippua.

Paperit pitää vielä laittaa kuntoon ja lähettää tarkastukseen. Sinänsä tässä ajossa ei pitäisi olla kilometrien suhteen epäselvää; ainoa jännitettävä on toisen vuorokauden osuus. Menee sen verran tarkalle.

SS2000 Finland

Uusi kalusto koeajettu.

Työkiireiden takia suunniteltu osallistuminen Superviikonloppuun meni mönkään, mutta sainpahan kuitenkin ajettua uuden Spyder ST LTD: n ensimmäisen pienen retken. Laite sai heti nimen "Musta Paholainen" (joo, klisee, mutta silti). Muutama lisävaruste menee tilaukseen; ralliputki räyhäkkäämmille äänille ja matkustajan selkänoja.  Paholaisen seikkailut jatkuvat pitkin kesää, kun nyt on vauhtiin päästy.

 

PS: Myös "Sotaratsu" seikkailee edelleen.

Kausi 2013 käynnissä.

Siitä se taas lähtee !

Kesän ajot ajettu.

Kesäajokausi on päätetty perinteisin menoin, eli reissu Tuikkuun. Ja samalla avattu talviajokausi!

BB2500K/ (SS1000 Lower Great Lakes)

Syksyn Pohjoisamerikan Rautapersereissu meinasi jäädä kokonaan väliin. Vielä kaksi viikkoa ennen lähtöä suunnitelmat tekemättä eikä oikein edes huvittanut ajaa. Toisaalta, olisihan se melkoista mahdollisuuksien tuhlausta ja tilaisuuteen tarttumattomuutta, jos ei samalla ajaisi suoritusta.

Päätin lopulta mennä katsomaan kuuluisia Niagaran putouksia. Tämän reissun voisi tehdä vaikka turistina, jos ajohaluja ei vieläkään tuntuisi löytyvän. Viime vuoden onnistunut GOLD vetäisy asetti henkisen riman sen verran korkealle, että näin helpoissa olosuhteissa perustonni ei tule kysymykseenkään. Vähintään siis BB2500K maustettuna mielenkiintoisilla maisemilla.

Jenkkien ajovalikoimista löytyi juuri sopiva jippo sisällytettäväksi suunniteltuun tonniviissataseen. Tässä se on; BB2500K sisältäen SS1000 Lower Great Lakes. Lähtö Sherbrookesta kohden Niagaraa, jonka jälkeen USA:n rajalle Sarniaan. Detroit, Cleveland ja sitä rataa ympäri Ontario ja Erie järvien. Paluu sitten Valcourtiin, noin puolen tunnin päähän lahtöpisteestä max. 36h myöhemmin. LGL:n aloitus- ja lopetus pitää sääntöjen mukaan olla samasta paikasta (täydellinen ympyrä), joten kohteeksi valikoitui Brockville ON.

Tällä suunnitelmalla olin intoa täynnä kuin ilmapallo. Löytyihän sitä ajohalua.

Valmistelut sujuivat juohevasti. Pari päivää ennen lähtöä säätietoja tarkastellessa, koko ajosuunnitelma oli vaarassa kaatua. Trooppinen myrsky eteni tornadokäytävää pitkin kohti suuria järviä juuri perjantain - lauantain aikana. Tilanne näytti vain pahenevan reissun lähestyessa. Tuuligrafiikka osoitti punaista laajalla alueella alempien järvien alueella ja tällä tuulen nopeudella odotettavissa oli "suuria vahinkoja / rajuja ukkoskuuroja". Lisäksi säätilan ennustettiin vallitsevan koko yön osuuden USA:n puolella, helpottuen sitten sunnuntaina jopa helteiseksi auringonpaisteeksi. Päätös on siis tehtävä aamulla herättyäni, onko mahdollista lähteä liikkeelle.

Herätys tapahtui lauantaina 8.9. klo 5:00 paikallista aikaa. Sääennusteen tarkistus, joka lupasi edelleen huonoa yölle. Vilkaisu ikkunasta ulos; hieno syysaamu, kirkas ilma, eikä usvaa. Lähden liikkeelle ja ajan vähintään Niagaralle, tai niin pitkälle kuin lähestyvä pilvenreuna antaa myöden. Jos keli uhkaa mennä liian huonoksi, kurvaan lähimpään motelliin ja palaan sitten ilman seljettyä takaisin Sherbrookiin.

Aloitustankkaus 6:03 tutulta Shelliltä. Keula kohti Montrealia, jossa mahdollisesti ensimmäinen hidaste aamuruuhkassa. Ruuhkaa oli jonkin verran, mutta ei merkittävää haittaa matkan etenemiselle.



Montrealin keskustan lähestyminen. Olisi päässyt suoraan ohi, mutta täällä on aina mukava käydä.
Mahtava kaupunki.



Paikallisia mopoilijoita. Tyypillinen ajovarustus niin kaupungissa kuin motarillakin.

 Toki mukavampaa 29 C helteellä, mutta en vain uskaltaisi.



Montrealin tietöiden takia jouduin kiertämään eri kautta kuin ajosuunnitelmani. Siitä parikymmentä kilometriä ylimääräistä matkaa ilman että saa hyväksiluettua suoritukseen. Nopeaa motaria, joten ei aiheuta paineita aikataululle.

Ensimmäinen tankkaus maksimi toimintasäteellä (ja ilman varakanisteria). Homma käynnissä!



Matka taittui hienossa auringonpaisteessa ja 29 asteen helteessä Autoroute 20 pitkin kohden Ontarion osavaltiota. Osavaltioiden rajat ovat kuten meikäläiset läänin rajat. Ei muuten huomaa, mutta Quebecistä Ontarioon tultaessa vaihtuu kieli ranskasta englanniksi ja tie numeroksi 401.

Ontariossa tehdään heti selväksi kulkijalle, mikä on pelin henki. Isot tienvarsitaulut kertovat, että jos aiot hurjastella se maksaa sinulle 110 km/h = 95 CAD, 120 km/h = 220 CAD ja 130 km/h = 295 CAD. Viidenkympin ylityksestä onkin tiedossa 10 000 CAD sakkoa. Merkityn tietyön kohdalla nämä tuplaantuu ja jos ajat ylinopeutta työntekijän päälle vammauttaen tai tappaen hänet, sakko 10 000 CAD, kulkupelli ja kortti jää siihen, sekä lisäksi napsahtaa automaattisesti linnaa.

Asia harvinaisen selvä! Onneksi Rautaperseajoissa ei hurjastella, eikä muutenkaan.

Seuraava mieleenpainuva tapahtuma oli Toronton suurkaupunki. Kyltti ilmoitti populaation olevan 5,5 miljoonaa, eli Suomen kokoinen porukka samassa kaupungissa. Kun alue Ontariojärven luoteis kulmalla on enemmän tai vähemmän yhtä kaupunkia, tuolla reilun sadan kilometrin matkalla väkeä riittää.

Keskustan pilvenpiirtäjät näkyivät jo kauas ja CN Tower-torni maamerkkinä. Kaupungin ohiajo oli melkoista karttaharjoitusta ja suunnistusta. Ilman navigaattoria tästä hommasta ei olisi tullut mitään ja RP-ajo olisi mitä todennäköisimmin tyssännyt näihin teiden liittymiin. Etukäteen ajattelin pärjääväni paperikartalla ja nuottikirjalla, jos elektroniikkaan tulee vikaa. Kaistan vaihtoja ja liittyvien teiden numeroita tuli vastaan kymmeniä, eikä näitä olisi pystynyt samanaikaisesti lukemaan kartalta ja hakemaan oikeita kaistoja, pysynyt liikenteen rytmissä, saatikka että olisi muistanut kaikki ulkoa. Garminin kuvaominaisuus oli aivan verraton liittymiä ja kaistan vahtoja lähetyttäessä.

Vaikka on tullut ajettua isoissa kaupungeissa, ei mikään aiempi vedä vertoja Toronton tieverkolle.

Mississaugasta piti lähteä mukaan saattomies omalla Spyderillään USA:n rajalle Sarniaan, mutta oli todennut säätiedotuksista kelin sen verran haastavaksi, että jätti tällä kertaa väliin. No, ehkä seuraavalla kerralla sitten. Terveiset kuitenkin SpyderStevelle.

Odotettu myrskyrintama antoi odottaa itsedään ja jatkoin kohti Niagaran putouksia. Ensimmäiset myrskyn merkit tuntuivat Ontariojärven päässä, kun tuuli puhalsi suoraan järven selän yli. Puuskissa oli todella pitelemistä ja niin autot kuin Spyderkin seilasivat kaistoilla kuin näkymättömien lankojen veteleminä. Pilvistä ja sateesta ei ollut tietoakaan.

Niagaralle saavuin aikataulussa. Tankkasin ennen putouksia ja ajoin suoraan, kuten kunnon turistin kuuluukin näköalapaikalle. Tämä parkkipaikka oli vain rajan ylitystä aikoville ajoneuvoille eikä sieltä voinut palata. No puomi oli sen verran hatara, että hyvin siitä mahtui kumpaankin suuntaan. Ja putoukset olivat siinä heti vieressä.

Spyderi parkkiin ja tämä näkymä tervehtii matkaajaa!
Horseshoe Falls, eli se kuuluisampi Hevosenkenkäputous



USA:n puolella American Falls.

Niagara ei ole erämaassa, vaan suuren luokan turistirysä.



Niagara Falls:n pääkatu. Katsetta kun kääntää 120 astetta vasemmalle, putoukset ovat siinä!

Oikealla Horseshoe ja vasemmalla American. Taustalla oikealla kohoavista hotelleista katsottuna maisemat kohdillaan.



Karkkikaupassa juokseva vesi.

Ryhmä vaeltaa kohti putouksia.

 

Rohkeimmat ottaa suihkun suoraan putouksesta.



Hevosenkenkäputouksen näköalatasanne USA:n puolella.



Kohtuullisen kokoinen alus näyttää kaarnaveneeltä Hevosenkengän alla.



Jotenkin oudon kotoista, turistit samanlaisissa vermeissä; täällä sadetakit, Rovaniemellä  kaikilla on samanlaiset kelkkahaalarit.



USA:n puolelta joutuvat tiirailemaan putouksia taustalla olevalta sillalta.

Kanadan puolelta näkymät huomattavasti paremmat. 



Pääkatu. Oikealle kääntyen 50m siltaa pitkin USA.

Niagaralta lähtöä tehdessä tumma ukkospilvi nousi kuin tyhjästä ja myräkkä oli saman tien päällä. Hetken aikaa vettä tuli Esterin mitalla ja päätin kurvata läheisen hampurilaisravintolan parkkipaikalle. Kun turistikaupungissa ollaan, kaikki parkkipaikat olivat maksullisia ja osa yksityisiä. Kaatosateessa marssin ripein askelin kohti lounasta ja ajattelin, ettei tästä parkista näemmä tarvitsekkaan maksaa. No, muoriska porttikongista huusi vihaisena perään, että meinaatkos livistää maksamatta. En tietenkään, mutta en vain huomannut "toimipistettänne" siinä kierreportaiden alla. Muorille piti sitten pulittaa 15 CAD varttitunnin parkista.

Reissu eteni Sarniaan, jossa rajan ylitys USAn puolelle. Edelleen kutakuinkin aikataulussa, Niagaralla käytetty ylimääräinen taukoaika oli osittain saatu kiinni suunnitelmassa laskettua keskinopeutta ripeämmällä etenemisellä. Ennen rajaa piti vielä pulittaa tietullia, näitä tiemaksuja reitillä onkin useampia.

Rajalla useita kaistoja ja tarkastuskoppeja, eikä tähän aikaan illasta ollut muutenkaan paljoa liikennettä odottamassa ylitystä. Ajoin suoraan luukulle ja kaivoin passin ja muut dokumentit esille ja ojensin ne rajavartijalle. Aikansa siinä tutkaili ja tietsikalta tietoja haki. Ojensi paperit takaisin ja ajattelin jo, että olipas kivuton homma tämä näin. Pyysi kuitenkin siirtymään sivuun ja parkeeraamaan ajopelin siihen odotuslinjalle. Samalla sisältä lähestyi kaksi kaapin kokoista rajavartijaa. Toinen ystävällisesti kehoitti jättämään avaimen paikoilleen, tyhjentämään taskut satulalle, mukaanlukien kännykkä, sekä siirtymään vartiorakennukseen.

Sisällä seuraava vartija otti paperini ja alkoi tutkia niitä esittäen samalla tiukkaan sävyyn kysymyksiä; millä asialla sitä liikuttiin ja onko aiemmin ollut USA:ssa jne. Ei meinannut mennä perille IBA tarinat, vaikka kuvittelin olevani rautaperseilyn synnyinseuduilla ja käyttämäni reitti kuului IBAUSn valikoimaan.

Siinä vastaillessani kysymyksiin aloin kaivaa kohtuullisen kostealta tuntuvaa ajopuvun rintataskua, kun vartija kivahti: "Mitä tavoittelet, onko sinulla ase! Keskustelun sävy muuttui silmänräpäyksessä. E...ei, kun tätä kosteaa lompakkoa vain. Eihän minulla nyt mitään aseita. Kaveri samantien tiukkaan sävyyn ripittämään ja repäisee passistani sivun. Heiluttaa paperin palaa ja edelleen tivaa mikä tämä on? Vastasin siihen, että en nyt saa päähäni, mutta arvaisin olevan joku vanha venäjän viisumi, joka on unohtunut siihen roikkumaan.

Vastaus oli ilmeisen väärä, koska kaverilla äänen voimakkuus nousi entisestään. Pitkän yksinpuhelun jälkeen selvisi, että olin unohtanut palauttaa vuonna 2010 passissani olleen pahvikortin rajalla, poistuessani USA:sta, koska kyseinen pahvi piti jättää maasta lähtiessä. Heillä oli siis kirjanpito sekaisin, koska typerä suomalainen oli saman kirjanpidon mukaan edelleen luvatta maassa (lupa voimassa kerrallaan 6 kk).

Asiat alkoivat selviämään siinä selityksiä antaessani ja vakuutellessani, että en todellakaan ollut tietoinen lupalapun palauttamisen laiminlyönnistä. Vartijakin lopulta jutteli ystävälliseen tapaan ja pahoitteli tiukkaa sävyä. Oli aluksi tulkinnut minun suhtautuvan välinpitämättömästi vakavaan asiaan. Menipä jutut sitten mopoiluun ja Spyderin ihmettelyyn. Vartija oli HD miehiä, tietysti.

Rajan ylitys kesti kaikkiaan 40 min, mutta matkaan pääsin vielä hyvällä turvamarginaalilla. Pimeyden turvin ruostekolmioon ja eteenpäin kohti Detroitia, Toledoa ja Clevelandia.

USA:n puolella nopeusrajoitus onkin sitten pääasiassa 70mile/h, eli 113km/h. Hyvin tällä matka joutuu, kun liikennevirta ajaa oikeasti 123 km/ h gepsinopeutta. Yön osuus oli etukäteenkin arvioituna tasaista puurtamista eteenpäin ja mailien nielemistä. Odotettu myrskyrintana kulki idempää reittiä, joten ajokeli pysyi kohtuullisena. Välillä vettä tuli kuuroina reilusti ukkosen saattelemana, mutta jo ennen Buffaloa ilma kuivui ja sateet loppuivat.

Se oli hyvä, sillä tässä vaiheessa tuli ensimmäisen kerran RP-ajojeni aikana pakottava tarve ottaa tirsat. Kurvasin välittömästi rekkaparkin pihaan ja parkkeerasin nurmikaistan viereen. Puhelimeen herätys kymmenen minuutin päähän ja kypärä päässä syrjälleen. Nukahdin välittömästi mukavalle, kuivalle nurmikolle. Uni oli ilmeisen syvää, kun tajusin kuorsaavani ja samalla puhelin herätti. Olipa mahtavan virkistävä lepo. Ihmettelen edelleen, miten tuollainen torkahdus voi virkistää niin paljon!

Aamuyön tunteina IBA motelli heti aidan takana.

Virkistyttyäni ajattelin samalla nauttia kunnon aamupalan ja painuin kupilaan kahville ja pekonisämpylälle Pennsylvanian tapaan. Pekonia ja kinkkua oli välissä yhtä paljon kuin sämpylää yhteensä. Tällä jaksaa taas.

Samalla tarkastelin reittisuunnitelmaani ja yht´äkkiä tajusin ajan olevan ns. kortilla. BB2500K aikataulu oli hyvällä mallilla, mutta jos haluan pitää SS1000 Lower Great Lakes aikataulusta kiinni, nyt on lähdettävä tielle ja heti.

Etenin siitä heräilevään Syracuseen ja edelleen Kanadan rajalle. Kello kävi. Rajalla huomattavasti helpompi proseduuri Kanadaan päin mentäessä. Ystävällinen rajavartija kysyi, onko suunnitelmia palata USA:han lähiaikoina, johon vastasin että ei. Huomaavaisesti sitten poisti pahvikorit passistani, nyt ainakin kirjanpito täsmää.

Rajalta yli St. Lawrence joen haarojen Brockvilleen SS 1000LGL lopetukseen. Aikaa jäi parikymmentä minuuttia, tämä rasti ainakin aikataulun puitteissa suoritettu. Nyt ei ollut mitään kiirettä oikeaan BB 2500K lopetukseen, joten huilasin hetken.

Auringonpaisteessa ja lämpötilan huidellessa jälleen 30 C paikkeilla, kohti Montrealia. Keskellä päivää alkoi toisen kerran painostaa siinä määrin, että vaateri kutsui. Virkistävä varttituntinen ja olin kuin uusi kuski.


Sunnuntaina aamupäivällä tarvittiin jälleen IBA motellia.

Pikkuhiljaa alkaa olla nähty nämä Pohjois-Amerikan interstatet ja autoroutet. Seuraavaksi pitäisi yrittää suunnitella reissu pienempiä teitä pitkin. Saapa nähdä, miten toteutuu. Haluaisin käydä IBA ajon merkeissä New Yorkissa. Tämä oli nytkin yhtenä vaihtoehtona, mutta alueella ilmenneet tornadon poikaset estivät toteutuksen.

Ajo nyt onnellisesti takana, RP-suoritus on hakusessa. Kotiin palattua aloin käymään kuitteja läpi. Tein dokumentit valmiiksi ja lähetin Loimaalle jännittyneissä tunnelmissa. Muutaman päivän kuluttua ajotarkastaja kyseli löytyisikö aloitustankkauksesta polttoainakuittia, kun tämä Visakuitti ei oikein kelpaa.

Tarkastelin saman tien alkuperäisiä todeten asian näin juuri olevan. No voi v... ! Kuitit olisi tietenkin pitänyt tarkastaa paremmin reissun aikana. Nyt täytyy yrittää saada kopio kyseiseltä huoltikselta.

Voi olla, että tästä ajosta jää käteen mukava kokemus. Kuitin metsästys jatkuu.

PS. Tarkastajalta saapui onnittelut, ajo hyväksytty! Varsinainen työvoitto koko prosessi. Kannattaa siis suorituksen aikana huolellisesti tarkastaa kuittien tiedot, ei pelkästään kellonaika. Nyt oli sekä aloitus-, että lopetustankkauksesta pelkkä visakuitti (joka nopeasti katsottuna näytti hyvinkin pa-kuitille). Lopetus ratkesi onnellisesti, kun sattumalta ottamassani kuvassa näkyi Spyder ja mittarissa tankaamani määrä täsmäsi kuittiin. Aloituksesta jouduin pyytämään kaverin apua, joka kävi hakemassa Sherbrooken huoltikselta kuitin. Huh huh.



Muutama osavaltio vielä käymättä.







Reitti BB 2500K/ SS 1000 LGL.

 

SS 2000 Nordkapp - Laitila

1. ajovuorokausi Nordkapp.

Perinteisiin kuuluu ajaa vähintään yksi keskiyön auringon reissu ja nauttia valoisasta vuodenajasta. Tällä kertaa kohteeksi tuli Nordkapp, siellä on pitänyt käydä jo kauan.

Alunperin ajattelin jättää ajamisen yhteen perustonniseen, mutta teinpä sitten valmiiksi toisenkin reitin, ajatuksella mahdollisimman nopea. Muutenkin koko suoritukseen lähteminen oli melkoista arpomista. Välillä ajatuksissa pyöri suorittaa ensimmäinen useamman vuorokauden ajo, sitten taas tuntui ettei taida pystyä. Lisäksi kulkupeli vaihtui useita kertoja; illalla olin vielä lähdössä FZR:llä, mutta aamulla hyppäsin kuitenkin Spyderin selkään. Jaa, näinkös tämä menikin (nokun sitä sadetta ja kylmääkin on tiedossa ja on se niin rankkaa kyykyllä ja...tekosyitä riitti).

Aamulla aikaisin matkaan Oukulta kohti Leviä ja Kilpisjärveä. Keli kirkas, muutama aste lämmintä. Kerpiiliin lisää hönkää, niin eipä tunnu missään. Kilpiselle saavuttaessa sade alkoi ja muutenkin maisema oli harmaa. Kilpisjärvessä jäätä, rannassa pieni sula alue. Viikon päästä täällä hiihdetään kilpaa. Huoltis ei ollut vielä auki, eikä huvittanut syödä eväitä vesisateessa. Pihassa oli onneksi myytävä grillikota, johon menin tauolle. Siinä sitä mietti kädet jäässä, että onkos tässä mitään järkeä.

Kilpisjärven tauko. Järvi jäässä ja taivaalta tippuva lähes samassa olomuodossa.

Tankkauksen jälkeen Norjan puolelle ja kohti Altaa. Merenrantaa kohti ajaessa muisti, miten korkealla Kilpisjärvi oikeastaan onkaan. Suomen korkein tienkohta 565 m on juuri ennen Kilpisjärven kylää.  Nyt lasketeltiin välillä melkoista serpentiiniä alaspäin. Ja vettä tuli! Lämpötila pyöri siinä neljän viiden asteen paikkeilla.

Alta on kumma paikka. Ympärillä on karua pohjoisen maastoa ja yhtäkkiä tuohon karuuteen ilmestyy kuin vihreä keidas. Kaupunki on todella viihtyisän oloinen ja vehreä. Altasta eteenpäin auriko paistoi, mukava ajokeli.

Nordkappia lähestytään kymmeniä kilometrejä vuonon reunaa pitkin. Maisemat ovat aivan huikeat. Pakko oli pysähtyä muutaman kerran filmaamaan todistusaineistoa. Liikennettä oli melkoisesti, autoja, matkailuautoja ja mopoja. Honninswåg on viimeinen varsinainen kylä ennen Nordkappin niemeä ja varmasti tuttu paikka kaikille NG-kuskeille.

Lähestyminen Nordkappiin.

Honningswågin kylällä rantaa lähestyi LNG-tankkeri.

Niemen nokka oli turvoksissa porukkaa ja varsinkin matkailuautoja. Ystävällinen Italialainen herrasmies matkailuautosta tuli juttusille ja kertoi omistavansa FJR:n kotona. Tarjoutui sitten ottamaan kuvan, josta suuri kiitos.

Tyyriin näköinen RP-kuski poseeraa Nordkapin rantakalliolla.

Nordkappiin mennessä saa varautua erilaisiin maksuihin, ensin on tietulli (kumpaankin suuntaan) jo hyvissä ajoin. Sitten tulee aluemaksu niemen kärjessä. Tämä oikeuttaa 48h oleskeluun alueella ja on tavallaan leirintämaksu. Tällä kertaa ei ollut aikaa pitempään leiriytymiseen.

Pohjoisen Jäämeren rantojen jylhyyttä.

Alue täynnä matkailuautoja. Ainakin maisemat kohdillaan tässä leiripaikassa.

Paluu tapahtui Lakselvin kautta, jossa taas alkoi sataa kuin saavista. Siitä vain eteenpäin Karasjok, Karigasniemi, Inariin tauolle. Sodankylässä Kitisen rannala jo taas aurinko paistoi. Kotona lopetuksessa hyvissä ajoin ennen määräaikaa. Tästähän voisi koettaa ajaa vielä toinen vuorokausi. Lopullisen päätöksen teen aamulla 5 h unien jälkeen.

Sodankylän filmifestivaaleilla kuvataan nyt Spyderiä Kitisen rannalla. Kylällä porukat pörräsi juhlatunnelmissa.

Vuorokaudesta jäivät mieleen mahtavat Norjan maisemat, ainakin kymmenen tunnelia (kun ajaa Kilpisjärven - Altan kautta) ja vaihteleva keli. Tuuria oli taas, kun koko Nordkapin alue oli aurinkoinen. Hieno päivä kerta kaikkiaan !


2. ajovuorokausi Laitila.

Toinen ajovuorokausi oli suunniteltu periaatteella nopea. Ei siis ollut mitään kunnianhimoa maisemien tai reitin haastavuuden suhteen. Halusin vain saada mahdollisimman paljon lepoaikaa omassa sängyssä, ennen uutta yritystä. Kuitenkin teki mieli ajella nimenomaan pitkin Pohjanmaata, kun se seutu on meikäläiselle hivenen oudompi. Nelostietä ja Itäsuomea on tullut koluttua enemmänkin.

Herätyskello soitti puoli tuntia ennen suunniteltua lähtöaikaa. Hitto, kun on tukkoinen olo. Jos aamukahvin jälkeen ei kone käynnisty, painun takaisin pehkuihin ja vedän peiton korville. Sumppi ja leivät tekivät tehtävänsä ja olin uutta intoa täynnä. Nyt on ehdottomasti päästävä tielle ja ajohommiin.

Samana päivänä oli IBA:n kuukausikahvit Raippaluodossa ja reittini kulki siitä vierestä. Aikataulutus meni sen verran sivuun, ettei tällä kertaa ollut mahdollista poiketa kahville. Runsaasti Rautaperseitä tuli etelästä päin vastaan näemmä kahvit mielessään. Mukavaa, kun porukan tunnistaa huomioliivistä jo kaukaa, niin saa morotettua asianmukaisesti. Muroleen kanavalle sitten lähden kahvittelemaan, ja tietysti Rovaniemellä.

Laitila tuli tarkastettua ja siitä välittömästi keula kohden pohjoista. Oikeastaan aika hienoa tämäkin, vetää leveää ja viivasuoraa baanaa peltojen keskellä. Tuli ihan mieleen Trans Canada, kai tämä on sitten Trans Pohjanmaa (huono ;).

Jossain lakeuksilla. Tuonne pilven alle pitäisi lähteä. Ei kait se auta ku baanalle.

Lopetuksessa suunnitelmien mukaisesti. Ajo tuli vetästyä lähes gold-tahtiin lyhyillä tauoilla. Keskinopeus pysyi hyvänä, kiitos vakionopeussäätimen ja vähäisen liikenteen. Pieni 10 min viive tuli, kun kasitie oli hetken poikki onnettomuuspaikan raivauksen takia. Ilmeisesti oli täräytetty ojanpientareita niittävän traktorin perään.

Kahden vuorokauden ajo oli  huomattavasti rankempi kuin perustonni. Asetin itselleni muutaman kontrollipisteen, jossa kuulostelin tuntemuksiani ja jaksamista. Väkisin en väännä kahta vuorokautta, ellei oikeasti huvita tai pysty. Ekan lenkin lopetus, toisen lenkin aamun herätys, aloitustankkauksen jälkeinen 100 km, olivat check pointteja. Lopulta itse suoritus meni kohtuullisen juohevasti, mutta rasituksen kumuloituminen loppua kohden yllätti armottomuudellaan. Kolmatta vuorokautta tässä vireessä ei olisi tullut (eikä ollut kyllä suunniteltukaan).

Nyt on kahden ajon paperit sisässä, odotellaan raadin tuomiota. Seuraavaksi suunnitelmissa IBA Ralli FZR:llä, mikäli järjestetään heinäkuun aikana.

PS. Ajo hyväksytty, 3318 km.

SS2000 Nordkapp reitti.